Lisää

    Nordic Response 24 -harjoitus näkyy ja kuuluu Lapissa

    Liikenteessä olevia pyydetään huomioimaan Nordic Response 24 -sotaharjoitus mahdollisuuksien mukaan reittien valinoissa sekä varaamaan siirtymisiin aikaa tavallista enemmän.

    World News Network

    Puolustusvoimat osallistuu Norjan johtamaan Nordic Response 24 -harjoitukseen Suomen, Norjan ja Ruotsin pohjoisosissa 4.–15. maaliskuuta 2024. Suomesta harjoitukseen osallistuu yhteensä noin 4100 sotilasta ja yhteensä noin 700 ajoneuvoa. Harjoitus näkyy ja kuuluu erityisesti Länsi-Lapin alueella. Harjoitus saattaa ruuhkauttaa liikennettä myös muualla.

    Suomen, Ruotsin ja Norjan viranomaiset ovat tehneet harjoituksen alla yhteistyötä liikenteen sujuvoittamiseksi ja harjoituksen vaikutusten minimoimiseksi. Suomen alueella harjoituksen aikana harjoittelee ja liikkuu suomalaisjoukkojen lisäksi noin 3 000 ruotsalaista, 450 ranskalaista ja noin 50 isobritannialaista sotilasta. 

    Harjoitustoiminta vaikuttaa liikenteeseen merkittävästi Enontekiön suunnassa, sekä maavoimien tiedotteessa kuvatuilla marssireiteillä. Harjoitusjoukkoja voi liikkua muuallakin Lapin alueella. Erityisesti harjoitukseen siirtymisen ja poistumisen aikana (29.2.–5.3. ja 14.–17.3.) liikenne voi ruuhkautua päätiestöllä myös Länsi-Lapin hiihtolomakohteiden lähialueilla. Liikenteessä olevia pyydetään huomioimaan tämä mahdollisuuksien mukaan reittien valinoissa sekä varaamaan aikaa siirtymisiin tavallista enemmän. Viranomaiset ovat varautuneet liikennemäärien kasvuun.

    Harjoitus vaikuttaa alueella liikkuvien ihmisten elämään ympärivuorokautisen liikenteen lisääntymisenä ja vilkastuneena kaupankäyntinä. Harjoitus ei vaikuta muutoin ihmisten tavalliseen arkeen. Päivittäinen liikkuminen Norjan suuntaan voi kuitenkin kestää normaalia kauemmin. 

    Nordic Response 24 on Puolustusvoimien tärkein harjoitus vuonna 2024

    Nordic Response 24 on osa Naton Steadfast Defender 24 -harjoitussarjaa, jossa Nato-maat ja kumppanit harjoittelevat liittokunnan kykyä siirtää joukkoja pohjoiseen harjoittelemaan puolustuksellista yhteisoperaatiota arktisissa olosuhteissa Suomen, Norjan ja Ruotsin alueilla. Steadfast Defender 24 on Naton suurin harjoitus vuosikymmeniin, minkä vuoksi sitä ja myös Nordic Response 24 -harjoitusta on valmisteltu jo usean vuoden ajan. 

    Nordic Response 24 on laaja taisteluharjoitus maalla, merellä ja ilmassa. Se kokoaa yhteen noin 20 000 sotilasta 14 eri maasta. Harjoituksella osoitetaan Naton suorituskykyä, yhtenäisyyttä ja tahtoa puolustaa koko liittokunnan aluetta. Suomi osallistuu ensimmäistä kertaa Naton jäsenenä yhteisen puolustuksen harjoitteluun laajassa joukkojen yhteisharjoituksessa. Nordic Response 24 on Puolustusvoimien vuoden tärkein kansainvälinen harjoitus, jossa kehitetään Puolustusvoimien kykyä osallistua Naton johtamiin yhteisoperaatioihin pohjoisella alueella yhdessä liittolaisten kanssa. Harjoitukseen osallistuminen edistää Suomen integroitumista yhä tiiviimmin osaksi Natoa.

    Muutos 17.2.2024: Muokattu artikkelin kuvaa.

    Uusimmat

    Sananvapaus on Ihmisoikeus - Vastusta kaikkia yrityksiä rajoittaa sitä.
    Hyvää uutiskesää! - verkkomedia.org

    Enemmän luettavaa