Lisää

    Hämeessä poliisilla yli 300 tehtävää

    Muiden tehtävien ohella poliisit tapasivat myös tapavarkaan, joka oli anastanut alkoholia ja pizzan Lahden keskustan kaupasta.

    World News Network

    Hämeen poliisilla oli vuorokauden aikana 301 tehtävää. Poliisin säilöön otettiin päihtyneitä ja häiriötä aiheuttaneita henkilöitä 14 kpl.

    Poliisi sai lauantai-iltana klo 19 aikaan tehtävän Lahden keskustassa sijaitsevaan kauppaan, missä alle 50-vuotias mies oli anastanut kaksi siideritölkkiä ja pizzan. Miehellä oli vuoden sisällä 38 kpl aikaisempia anastusrikoksia ja häntä epäillään varkaudesta.

    Sunnuntai aamuna klo 05.30 partio pysäytti Lahdessa Hennalan kaupunginosassa henkilöauton, jota kuljetti poliisin entuudestaan tuntema noin 50-vuotias mies. Mies oli ajokiellossa ja huumausaineiden vaikutuksen alainen. Miestä epäillään rattijuopumuksesta, kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta ja huumausaineen käyttörikoksesta.

    Riihimäellä Puhdistamontiellä partio pysäytti lauantai-iltana henkilöauton, jota kuljetti alle 40-vuotias mies. Mies oli selvästi päihtynyt ja puhalsi alkometriin lukeman 1.88 promillea, lisäksi miehelle tehty huumausainepikatesti oli positiivinen. Miestä epäillään törkeästä rattijuopumuksesta, sekä huumausaineen käyttörikoksesta.

    Janakkalassa lauantaina klo 23 aikaan partio pysäytti Turengintiellä henkilöauton, jota kuljetti noin 30-vuotias mies. Miehelle tehty huumausainepikatesti oli positiivinen ja häntä epäillään rattijuopumuksesta, sekä huumausaineen käyttörikoksesta.

    Uusimmat

    Sananvapaus on Ihmisoikeus - Vastusta kaikkia yrityksiä rajoittaa sitä.
    Kuuntele uutiset - VerkkoAudio - verkkomedia.org

    Enemmän luettavaa