Populaarikulttuurin meille tarjoilemat pikaniksit valehtelijoiden tunnistamiseksi esimerkiksi silmien liikkeistä tai mikroilmeet eivät lopulta ole kovinkaan luotettava keino tunnistaa, valehteleeko joku sinulle. Miten sitten pystymme havaitsemaan, että meille valehdellaan?
Epäiltyä kuulustellessaan lainvalvontaviranomaiset aloittavat peruskysymyksillä, joihin epäillyt eivät todennäköisesti valehtele. He kysyvät nimeä, mistä kuulusteltavat ovat kotoisin, missä he kävivät koulua – tarkkaillakseen heidän peruskäyttäytymistään. Sitten he lisäävät painetta kysymällä syytöksistä ja katsovat, muuttuuko tämä peruskäyttäytyminen.
Huonot valehtelijat puhuvat paljon, missä taitavat valehtelijat puhuvat vähän. Mitä enemmän puhut, sitä enemmän olet vaarassa horjuttaa omia valheitasi, puhua itsesi niin sanotusti pussiin.
Huonot valehtelijat esittävät paljon lausuntoja, taitavat valehtelijat taasen kysyvät paljon. Koska jos esität kysymyksiä, et paljasta oikeastaan mitään. Taitava valehtelija osaa näyttää siltä, että hän kertoisi totuuden sanoillaan ja kehollaan. Kun taas taitamattomalla valehtelijalla usein yhteys katkeaa ja hänen kehonsa viestii eri tavoin kuin mitä hänen suunsa sanoo.
Silmien liikkeet ja mikroilmeet eivät ole hyviä kertomaan jos joku valehtelee, koska niiden taustalla voi olla paljon eri asioita. Liian monta tekijää on otettava huomioon jotta voitaisiin luotettavasti arvioida jonkun valehtelevan, kun yritetään analysoida esimerkiksi sitä, miksi joku katsoi oikealle. Tehokkaampaa on havainnoida muutos normaalin ja paineistetun käyttäytymisen välillä. Sinun on siksi ensin tiedettävä miten henkilö käyttäytyy rennossa, normaalissa ympäristössä. Tätä peruskäyttäytymisen havainnointia kutsutaan kohdeajaksi, tai kohteen havainnointiajaksi. Tarkoitus on määrittää käyttäytymisen peruslinja ja sitten ymmärtää delta, muutos lähtötilanteen ja minkä tahansa paineen välillä, johon asetat heidät.
Valehtelijat vallankahvassa
Poliitikot ja valtaapitävät saavat usein valmennusta julkiseen esiintymiseensä, tämä valmennus ostetaan usein ulkopuolisilta konsulttiyrityksiltä ja maksetaan usein veronmaksajien rahoilla. Esimerkiksi muutama vuosi sitten Suomessa nousi kohu ex-ministeri Katri Kulmunin esiintymisvalmennuksista, joita ei edes kilpailutettu hankintalakien mukaisesti. Tämä johtui mitä suurimmalla todennäköisyydellä siitä, että käytetty konsulttiyritys tiesi entuudestaan valmennuksen tavoitteet ja vastaavasti Kulmuni pystyi luottamaan siihen, että perimmäiset syyt valmennukselle pysyvät luottamuksellisina.
Kulmuni itse selitti kohun noustua valmennuksen tarpeen sillä, että tarvitsi esiintymisvalmennusta, jotta kykenisi hoitamaan ministerin tehtävät parhaalla mahdollisella tavalla. Suomeksi sanottuna siis, että pystyisi esiintymään ja valehtelemaan uskottavammin. Työ- ja elinkeinomisteriön sisäinen tarkastus löysi Kulmunille esiintymisvalmennuksen hankkineen avustaja Kari Jääskeläisen toiminnasta epäselvyyksiä, ja suositteli asiassa jatkotoimenpiteitä. Jääskeläinen on keskustalainen taustavaikuttaja ja toimi Kulmunin erityisavustajana aina siihen asti kunnes Kulmuni jätti ministerintehtävät. Jääskeläinen osti esiintymisvalmennuksen Tekir Oy -nimiseltä yritykseltä, joka itse mainostaa olevansa ”Suomen johtava kriisiviestintätoimisto sekä maineenhallinnan ja viestinnällisen vaikuttamisen strateginen asiantuntija.” Kulmuni jätti ministerintehtävät pian kohun jälkeen ja maksoi ”esiintymisvalmennuksen” lopulta itse.
Vastaavia esiintymisvalmennuksia on tehtailtu ja räätälöity vallanpitäjille paljon, Kulmunin kohun ollessa vain jäävuoren huippu, joka ylitti uutiskynnyksen. Harva johtaja tai poliitikko on lähtökohtaisesti huippuesiintyjä, ja poliitikot tarvitsevatkin usein valmennusta, jotta pystyisivät esiintymään luontevasti paineen alla. Eduskunnassa on myös jopa kiellettyä käyttää termiä valehtelu, siellä pitää puhua ”muunneltua totuutta”.
Esiintymisvalmentajat sanovat, ettei kriisiviestinnän valmennuksen tavoitteena ole salailu tai virheiden peittely, vaan asioiden kertominen avoimesti ja totuudenmukaisesti. Tämä on pääosin pelkkä narratiivi, niin kutsuttua ”totuuden hallintaa”, jolla esiintymisvalmennukset saadaan vaikuttamaan tarpeellisilta ja luontevalta osalta politiikkaa. Totuuden hallinta viittaa siihen, että yritys pyrkii manipuloimaan tietoa ja kontrolloimaan narratiivia omien etujensa mukaisesti. Jokainen voi itse ajatella miksi viestijä tarvitsisi valmennusta, jos ihminen totuuden kertoessaan on lähtökohtaisesti luonnollinen ja rauhallinen.
Kuinka tunnistaa taitava, esiintymisvalmennusta saanut valehteleva poliitikko?
Taitavan valehtelevan poliitikon, joka on saanut esiintymisvalmennusta, tunnistaminen voi olla erittäin vaikeaa. Mikäli valehtelu ei ole poliitikolle luontevaa, se saattaa paljastua esimerkiksi siten, että valehtelijat voivat usein olla levottomia ja vältellä katsekontaktia. He voivat myös hikoilla, punastua tai änkyttää.
Valehtelijat voivat puhua epäselvästi tai käyttää paljon täytesanoja. He voivat myös toistaa itseään tai vastata kysymyksiin epäsuorasti. Kotimaan politiikassa tämä on nykypäivänä enemmän kuitenkin sääntö kuin poikkeus – kiertelemällä myös totuuden ympärillä taitavat poliitikot vaikeuttavat valheen erottamista ja tunnistamista. Valehtelijoiden tarinassa voi olla myös ristiriitaisuuksia tai epäjohdonmukaisuuksia ja he voivat antaa myös epämääräisiä vastauksia tai välttää yksityiskohtien antamista.
On tärkeää muistaa, että poliitikot ovat usein taitavia esiintyjiä, koulutettuja sellaisia, ja heillä on usein myös paljon kokemusta julkisesta puhumisesta. Tämä vaikeuttaa valehtelun tunnistamista huomattavasti.
Mikäli sinulla on mahdollisuus keskustella valehtelijan kanssa, kysy tarkentavia kysymyksiä. Pyydä valehtelijaa tarkentamaan lausuntojaan ja antamaan yksityiskohtia. Älä luota pelkästään yhden osapuolen sanoihin, tarkista tiedot. Vallanpitäjien ylläpitämä narratiivi on usein kyseenalaistettu niin kutsuttujen skeptikkojen toimesta, oikea totuus lienee jossain välimaastossa. Älä anna valehtelijan manipuloida sinua, mieti onko hänen lausuntonsa looginen ja uskottava.
Usein tarinoita, narratiiveja, ylläpidetään monien eri toimijoiden toimesta ja usein näitä narratiiveja on useita erilaisia. Esimerkiksi kotimaisella hallituspuolueella Kokoomuksella voi olla hyvin erilainen tarina kerrottavanaan kuin esimerkiksi oppositiopuolue Vasemmistoliitolla. Vertaa näitä narratiiveja keskenään, ne asiat jotka yhtenevät, ovat mitä ilmeisimmin totta. Loput on niin kutsuttua harmaata aluetta, ja valtaapitävät luottavatkin usein siihen, että heidän kannattajansa uskovat juuri heidän tarinansa. Joissain asioissa politiikan valheen rajat ulottuvat kuitenkin myös yli puoluerajojen, ei pidä luottaa sokeasti myöskään siihen, että mikäli useampi puolue sanoo samaa, olisi tämä silloin automaattisesti totta. Tämä voi olla myös taktinen harhautus, jolla salassa sovittuja asioita pyritään peittelemään. Hyvin harvoin vallanpitäjä suostuu luopumaan vallastaan ilman, että taustalla olisi jokin kohu tai muu ”kiinni jääminen”. Päin vastoin, he tekevät usein kaikkensa pysyäkseen vallankahvassa kiinni.
Tärkeintä on olla kriittinen ja tarkastella kaikkea tietoa objektiivisesti. Älä anna poliitikon vietellä sinua karismallaan tai sujuvalla puhellaan. Älä myöskään anna poliitikon hännystelijöiden tai sidosryhmien hämärtää totuutta tai sen etsimistä johdattelemalla keskustelua pois itse asiasta, usein hyökkäämällä itse asian kyseenalaistavaa henkilöä vastaan.
Verkkomedia
Victor A. Lausas
info@verkkomedia.org
