Lisää

    Poliisi pyytää apua henkilön tunnistamiseksi ja tavoittamiseksi

    Kaikki tiedot epäillyn tunnistamiseksi ja tavoittamiseksi ovat poliisille arvokkaita.

    World News Network

    Itä-Uudenmaan poliisissa on ollut tutkittavana jo kesällä 2022 tapahtunut törkeä väkivallanteon yritys, johon epäiltyä henkilöä ei ole yrityksistä huolimatta tavoitettu.

    – Esitutkintatoimenpiteitä on tehty ja tunnistusta on yritetty saada ensin poliisin sisältä, kertoo rikostarkastaja Krista Vallila.

    Kyseessä on tapaus, jossa asianomistaja on joutunut törkeän pahoinpitelyn uhriksi 30.6.2022. varhain aamulla Keravalla Papintie 2 kohdalla.  Epäilty tekijä oli hyökännyt uhrin kimppuun teräaseen kanssa ja yrittänyt lyödä sillä uhria. Epäilty oli myös kaatanut uhrin maahan, mutta teko oli onneksi keskeytynyt, kun uhrin työkaveri oli saapunut paikalle.

    – Olemme saaneet haltuumme tapatumapaikan kuvatallenteet ja nyt pyydämme kansalaisten apua kuvassa näkyvän henkilön tunnistamiseksi ja tavoittamiseksi. Uhri on tunnistanut kuvatallenteissa näkyvän miehen epäillyksi tekijäksi, sanoo Vallila.

    – Kaikki tiedot epäillyn tunnistamiseksi ja tavoittamiseksi ovat poliisille arvokkaita. Tiedot pyydämme ilmoittamaan poliisin sähköpostiosoitteeseen rikostorjunta.jarvenpaa.ita-uusimaa@poliisi.fi, Vallila kehottaa.

    Epäilty tekijä

    Uusimmat

    Sananvapaus on Ihmisoikeus - Vastusta kaikkia yrityksiä rajoittaa sitä.
    Hyvää uutiskesää! - verkkomedia.org

    Enemmän luettavaa