Lisää

    Näpistelijä uhkasi kaupan henkilökuntaa puukolla Oulussa

    Nuori nainen yritti anastaa kaupasta alkoholia Oulussa sunnuntaina 17.3 illalla. Kaupan henkilökuntaan kuuluvan henkilön puututtua naisen toimintaan, tämä uhkasi häntä puukolla.

    World News Network

    Poliisi sai hälytystehtävän oululaiseen ruokakauppaan sunnuntaina 17.3 illasta. Ilmoituksen mukaan näpistyksestä epäilty nainen oli uhannut kaupan henkilökuntaan kuuluvaa puukolla ja paennut paikalta. Poliisipartio tavoitti epäillyn alle kilometrin päästä tapahtumapaikasta ja otti hänet kiinni.

    Tapahtumaa selvitettäessä kävi ilmi, että nainen oli anastanut alkoholituotteita jo kahdesti aikaisemmin saman päivän aikana kyseisestä kaupasta. Tällä kertaa kaupan henkilökunta havaitsi saman naisen kaupassa ja pyrki estämään anastusrikoksen. Tekijä kuitenkin pyrki pitämään haltuunsa saaman alkoholin itsellään ja otti puukon esiin. Puukolla henkilökuntaa uhaten hän poistui paikalta. Lähellä ollut poliisipartio tavoitti kyseisen henkilön tuntomerkkien ja henkilökunnan havaintojen perusteella.

    Nainen päätyi kiinniotetuksi Oulun poliisilaitokselle ryöstöstä epäiltynä. Anastetut alkoholit palautettiin poliisin toimesta kauppaan. Naisen teossa käyttämä teräase takavarikoitiin.

    Uusimmat

    Sananvapaus on Ihmisoikeus - Vastusta kaikkia yrityksiä rajoittaa sitä.
    Hyvää uutiskesää! - verkkomedia.org

    Enemmän luettavaa