Lisää

    Näpistelijältä löytyi runsas teräasearsenaali

    Hämeenlinnassa jäätelönäpistelijältä löytyi iso arsenaali teräaseita ja työkaluja turvallisuustarkastuksen yhteydessä. Liikenteestä tavattiin jälleen päihtyneitä kuljettajia ja ajo-oikeudettomia.

    World News Network

    Hämeen poliisilla oli vuorokauden aikana noin 170 tehtävää. Poliisin suojiin päätyi 13 henkilöä.

    Kello 18.45 aikaan partio pysäytti Lahdessa Kärpäsenkadulla henkilöauton tarkastusta varten. Autoa kuljettanut 36-vuotias mies puhalsi seulonta-alkometriin nollat, mutta huumausainepikatesti osoitti miehen käyttäneen huumeita. Miehellä ei ollut myöskään voimassa olevaa ajo-oikeutta. Autoon tehtiin paikanetsintä, jonka tuloksena autosta löytyi huomattava määrä Ksaloleita keskikonsolin rakenteista. Miehen käyttämä auto oli myös käyttökiellossa ja mies ei ollut tehnyt määräajassa luovutusilmoitusta autosta. Mies kuljetettiin verikokeisiin ja kuulusteluihin.

    Kello 23.00 aikaan sai partio tehtäväksi mennä Lahdessa Ankkurikadulle, jossa mies ja nainen riitelevät kova äänisesti. Partion tullessa paikalle, lähti mies juoksemaan karkuun, mutta pienen juoksukilpailun jälkeen hän jäi hopealle. 38-vuotiaan miehen hallusta löytyi amfetamiinia huumausainerikoksen verran ja kääntöveitsi. Mies kiinniotettiin ja toimitettiin poliisivankilaan.

    Juuri ennen puolta yötä jäi Hämeenlinnassa Hämeensaarentiellä sijaitsevassa tavaratalossa kiinni näpistyksestä 32-vuotias mies. Mies oli ottanut pakastealtaasta jäätelöpurkin ja piilottanut sen takkinsa alle. Tämän jälkeen mies oli ohittanut kassalinjan maksamatta tuotetta. Mies kiinniotettiin vartijoiden toimesta ja kuljetettiin kaupan kiinniottotiloihin. Kiinniottotiloissa miehelle suoritettiin turvallisuustarkastus, jonka yhteydessä miehen hallusta löytyi kirves, puukko, kääntöveitsi, monitoimityökalu, vasara ja pieni määrä huumausainetta. Mies toimitettiin poliisiasemalle, missä hänet kuulusteltiin.

    Kello 02.30 aikaan sai poliisi tehtävän Janakkalaan Punkantielle, missä auto oli suistunut ulos tieltä. Partion tultua paikalle, havaittiin auton suistuneen oikealle vasemmalle kääntyvässä kaarteessa. Autoa kuljettanut 18-vuotias nainen puhalsi seulonta-alkometriin rattijuopumuksen ylittävän tuloksen. Nainen kuljetettiin verikokeeseen jälkinauttimisepäilyn takia.

    Uusimmat

    Sananvapaus on Ihmisoikeus - Vastusta kaikkia yrityksiä rajoittaa sitä.
    Hyvää uutiskesää! - verkkomedia.org

    Enemmän luettavaa