Lisää

    Sisä-Suomen poliisipartiot valvovat pääsiäisliikennettä

    Sisä-Suomen poliisilaitoksen partioita on tien päällä valvomassa pääsiäisen meno- ja paluuliikennettä. Turvallista pääsiäistä!

    World News Network

    Pääsiäisen aikaan saattaa esiintyä ajoittaista ruuhkautumista ja matkan teko voi tämän seurauksena olla hieman tavanomaista verkkaisempaa.

    – Maltti on hyvä pitää mielessä, jos liikenne ruuhkautuu. Perille pääseminen aiottuun kohteeseen turvallisesti on tärkein asia matkan teossa, toteaa komisario Tomi Koponen Sisä-Suomen poliisilaitokselta. 

    Valvontaa keskitetään vilkkaimmille tieosuuksille ja valvonnan keskiössä ovat ajonopeudet, ohitukset sekä ajoetäisyydet. -Oikeanlaisella ajoetäisyydellä matkan tekeminen on kuljettajallekin huomattavasti mielekkäämpää kun näkyvyys eteenpäin paranee ja muun liikenteen huomioimiseen jää enemmän aikaa. Useinkaan ohituksilla ei saavuteta mitään hyötyä oman matkan vauhdittamiseen. Jonossa ajettaessa ja ohittaessa vaihtuu ainoastaan edellä ajava ajoneuvo, sanoo Koponen. 

    Matkan aikana on hyvä pitää tarpeen mukaan taukoja, jotta kuljettajan vireystila pysyy mahdollisimman hyvänä. Myös ajoneuvon kunto on hyvä tarkistaa ennen ajoon lähtöä. Muista täyttää tuulilasinpesunestesäiliö ennen matkaa ja tarvittaessa lisätä nestettä matkan aikana.

    Turvallista pääsiäistä! 

    Uusimmat

    Sananvapaus on Ihmisoikeus - Vastusta kaikkia yrityksiä rajoittaa sitä.
    Hyvää uutiskesää! - verkkomedia.org

    Enemmän luettavaa