Lisää

    Kovia nopeuksia Hämeessä

    Hämeen poliisilaitoksen alueella on pääsiäisen vietto alkanut varsin rauhallisissa merkeissä. Poliisille on vuorokauden aikana kertynyt tehtäviä kaikkiaan 260 kappaletta koko poliisilaitoksen alueelle. Poliisia on työllistänyt mm. liikenneaiheiset tehtävät. Liikenteestä on tavattu rattijuoppoja ja raskaalla kaasujalalla varustettuja kuljettajia. Päihtymyksen tai muu häiriökäyttäytymisen vuoksi poliisin suojissa kävi huilaamassa viisi henkilöä.

    World News Network

    Hämeenlinnassa Torstaina kello 13.00 aikaan poliisi sai ilmoituksen henkilöautojen peräänajosta Turuntiellä Goodmanin kauppakeskuksen läheisyydessä. Poliisin alustavan selvityksen mukaan suojatien eteen pysähtyneen noin 50-vuotiaan naisen henkilöauton perään oli törmännyt toinen henkilöauto. Törmännyt henkilöauto oli poistunut paikalta ennen poliisin tuloa. Onnettomuutta tutkintaan liikenneturvallisuuden vaarantamisena.

    Torstai-iltana kello 20.23 aikaan poliisi sai ilmoituksen liikenneonnettomuudesta Hämeenlinnassa Loimalahdentien ja Valmuntien risteyksessä. Onnettomuudessa oli osallisena mopo ja henkilöauto. Poliisin alustavan selvityksen mukaan vasemmalle Valmuntielle kääntyneeseen henkilöautoon oli törmännyt mopoilija. Autoa kuljettanut 1960-luvulla syntynyt mies ei ollut havainnut mopoilijaa vaan oli kääntynyt tämän eteen. Mopolla liikkeellä ollut 2000-luvulla syntynyt nuorimies loukkaantui onnettomuudessa ja kuljetettiin Kanta-Hämeen keskussairaalaan tutkimuksiin. Onnettomuutta tutkitaan liikenneturvallisuuden vaarantamisena henkilöauton kuljettajan osalta. Alkoholilla tai muilla päihteillä ei ollut osuutta onnettomuuteen.

    Torstaina iltapäivällä kello 15.00 aikaan VT4:llä Heinolassa Lusissa liikennevalvontaa suorittanut poliisipartio mittasi pohjoisen suuntaan menevälle henkilöautolle nopeudeksi 155km/h, rajoituksen ollessa 100km/h. Autoa kuljettanutta noin kolmekymppistä miestä epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. Mies määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon tapahtuneen johdosta.

    Kello 15.27 aikaan poliisipartio pysäytti VT4:llä niin ikään Heinolassa Sinilähteen kohdilla pohjoisen suuntaan menossa olleen henkilöauton, josta oli tullut ilmoituksia hätäkeskukseen vaarallisesta ajotavasta. Autoa kuljettanutta 1980-luvulla syntynyttä miestä epäillään törkeästä rattijuopumuksesta ja törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. 

    Riihimäellä Torstaina kello 15.00 aikaan poliisipartio tavoitti hätäkeskukselta tulleen ilmoituksen perusteella Lehmustieltä henkilöauton, jonka kuljettajan epäiltiin olleen päihtynyt. Autoa kuljettanut päihtyneen oloinen mies kieltäytyi poliisin suorittamasta seulonta-alkometrikokeesta, minkä vuoksi mies toimitettiin verikokeeseen asian selvittämiseksi. Miestä epäillään törkeästä rattijuopumuksesta ja hänet määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon.

    Jokioisilla torstai-iltana kello 21.35 aikaan poliisipartio mittasi VT2:lla 1990-luvun lopulla syntyneen miehen kuljettamalla henkilöautolle nopeudeksi 194km/h, rajoituksen ollessa kyseillä alueella 100km/h. Mies määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon tapahtuneen johdosta ja häntä epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.

    Uusimmat

    Sananvapaus on Ihmisoikeus - Vastusta kaikkia yrityksiä rajoittaa sitä.
    Hyvää uutiskesää! - verkkomedia.org

    Enemmän luettavaa