Lisää

    TikTokissa leviää nuorten keskuudessa töhrimishaaste

    Hämeen poliisilla oli vuorokauden aikana noin 350 tehtävää. Polisiin suojiin päätyi yhdeksän henkilöä. Liiikennevirrasta napattiin jälleen useita päihtyneitä kuljettajia. Pääsiäisrauhasta ei ollut tietoakaan, jos poliisin kotihälytyksiä pidetään mittarina. Kotihälytyksiä kertyi vuorokauden aikana 33 kappaletta.

    World News Network

    Päijät-Häme

    Perjantaina kello 09.20 aikaan partio pysäytti Lahdessa Harjukadulla henkilöauton tarkastusta varten. Autoa kuljettanut 25-vuotias mies puhalsi nollat seulonta-alkometriin ja kieltäytyi huumausainepikatestistä. Miehen käytöksen ja entisyyden takia, mies kuljetettiin verikokeeseen asian selvittämiseksi.

    Kello 11.00 aikaan sai partio tehtäväksi mennä Asikkalaan Pulkkilantien ja Kalkkistentien risteykseen, missä pakettiauto on suistunut ulos tieltä. Paikalle sattuneiden todistajien mukaan auton kuljettajana toiminut mies oli tarjonnut heille useita satoja euroja rahaa, jos he eivät ilmoittaisi asiasta poliisille. Partio puhallutti 24-vuotiaan miehen ja tulos ylitti törkeän rattijuopumuksen rajan. Mies myönsi poliisille ajaneensa autoa ja toimitettiin verikokeeseen.

    Kello 15.15 aikaan partio pysäytti Lahdessa Vanhatiellä henkilöauton tarkastusta varten. Autoa kuljettanut 18-vuotias mies puhalsi nollat seulonta-alkometriin ja kieltäytyi huumausainepikatestistä. Mies myönsi polisiille käyttäneensä huumeita ja hänet kuljetettiin verikokeeseen asian selvittämiseksi. Miehellä ei ollut myöskään voimassa olevaa ajo-oikeutta.

    Kello 16.10 aikaan partio pysäytti Hartolassa Ykkäläntiellä henkilöauton tarkastusta varten. Autoa kuljettanut 31-vuotias mies puhalsi nollat seulonta-alkometriin, mutta huumausainepikatesti osoitti miehen käyttäneen huumeita. Mies kuljetettiin verikokeeseen asian selvittämiseksi.

    Kello 19.30 aikaan jäi Lahdessa Karisman kauppakeskuksessa kiinni yleisövessojen töhrimisestä 14-vuotias poika. Poika myönsi piirtäneensä muutaman tägin vessan seinään ja kuvanneensa ne sitten TikTokiin. Pojan mukaan TikTokissa leviää trendi, jossa tägejä piirretään yleisiin paikkoihin ja sen jälkeen ne kuvataan TikTokiin. Poika oli katuvainen ja valmis siivoamaan jälkensä. Asiasta kirjattiin ilmoitus vahingonteosta ja poliisi, vanhemmat sekä lastensuojelu jatkavat asian selvittelyä.

    Kanta-Häme

    Kello 19.40 aikaan partio pysäytti Lopella Lopen Kantatiellä ulkomaan rekisterikilvissä olevan henkilöauton tarkastusta varten. Autoa kuljettanut 28-vuotias mies puhalsi nollat, mutta hänelle suoritettu huumausainepikatesti osoitti hänen käyttäneen huumeita. Autoon suoritettiin paikanetsintä, jonka yhteydessä autosta löytyi huumausaineita. Mies kuljetettiin verikokeisiin ja sen jälkeen poliisivankilaan odottamaan jatko toimenpiteitä.

    Kello 20.00 aikaan partio pysäytti Hämeenlinnassa Rengonraitilla henkilöauton tarkastusta varten. Autoa kuljettanut 66-vuotias mies puhalsi seulonta-alkometriin törkeän rattijuopumuksen ylittävän tuloksen.. Mies kuljetettiin tarkkuusalkometrikokeeseen, joka vahvisti epäilyn.

    Kello 00.10 aikaan partio pysäytti Forssassa Hämeentiellä pakettiauton tarkastusta varten. Autoa kuljettanut 42-vuotias nainen puhalsi poliisin seulonta-alkometriin törkeän rattijuopumuksen ylittävän lukeman. Nainen kuljetettiin tarkkuusalkometrikokeeseen, joka vahvisti epäilyn.

    Kello 02.30 aikaan partio pysäytti Forssassa Matkuntiellä henkilöauton tarkastusta varten. autoa kuljettanut 21-vuotias mies puhalsi nollat seulonta-alkometriin, mutta hänelle suoritettu huumausainepikatesti osoitti miehen käyttäneen huumeita. Mies kuljetettiin verikokeeseen asian varmistamiseksi.

    Uusimmat

    Sananvapaus on Ihmisoikeus - Vastusta kaikkia yrityksiä rajoittaa sitä.
    Hyvää uutiskesää! - verkkomedia.org

    Enemmän luettavaa