Lisää

    Hämeessä poliisilla tavanomaisia tehtäviä

    Hämeen poliisilaitoksen alueella on kulunut vuorokausi sujunut poliisin kannalta varsin rauhallisissa merkeissä. Tehtäviä kertyi kaikkiaan 187 kappaletta. Tehtävätkin olivat luonteeltaan tavanomaisia poliisitehtäviä.

    World News Network

    Kuuntele uutinen:

    Tiistaina kello 12.20 aikaan poliisi sai ilmoituksen liikenneonnettomuudesta Riihimäellä Paloheimonkadun ja Kulmalan Puistokadun risteyksessä. Onnettomuudessa oli osallisena henkilöauto ja suojatietä potkulaudalla ylittänyt noin parikymppinen mies.

    Onnettomuutta tukitaan autoa kuljettaneen, noin kuusikymppisen miehen osalta liikenneturvallisuuden vaarantamisena. Alkoholilla tai muilla päihteillä ei ollut osuutta onnettomuuteen. Potkulaudalla liikkeellä ollut mies toimitettiin Riihimäen sairaalaan tarkistettavaksi.

    Tiistaina iltapäivällä kello 16.00 aikaan poliisipartio pysäytti Lahdessa Ahtilantiellä henkilöauton tarkistaakseen kuljettajan ajokunnon ja ajo-oikeuden. Autoa kuljettanut noin viisikymppinen mies puhalsi alkometriin nolla tuloksen, mutta huumausaineen pikatesti antoi positiivisen tuloksen. Mies käytettiin verikokeessa asian varmistamiseksi. Miestä epäillään rattijuopumuksesta ja huumausaineen käyttörikoksesta.

    Uusimmat

    Sananvapaus on Ihmisoikeus - Vastusta kaikkia yrityksiä rajoittaa sitä.
    Hyvää uutiskesää! - verkkomedia.org

    Enemmän luettavaa