Lisää

    Ilmastohäirikkö Greta Thunbergille medianäkyvyyttä Haagissa

    Poliisi otti ilmastoaktivisti Greta Thunbergin kiinni väitetysti kahdesti mielenosoituksista Haagissa, Hollannissa. Koko tapaus vaikuttaa kuitenkin järjestetyltä.

    World News Network

    Kuuntele uutinen:

    Virallisen tiedon mukaan paikallinen poliisi otti ensimmäisen kerran Thunbergin kiinni mielenosoituksesta heidän yrittäessään pysäyttää liikenteen Haagiin johtavalla suurella valtatiellä. Poliisi piti Thunbergia kiinnipidettynä vain lyhyen aikaa yhdessä muiden mielenosoittajien kanssa, ja päästi Thunbergin pian pois, vain hänen liittyäkseen toiseen ryhmään, jossa kuin sattumalta oli myös hänen ilmeinen poikaystävänsä.1

    Vapauduttuaan ensimmäisestä väitetystä säilöönotosta Thunberg liittyi nopeasti takaisin pieneen mielenosoittajaryhmään, joka tukki toisen, rautatieasemalle johtavan tien. Siellä hänet otettiin kiinni toisen kerran ja vietiin pois poliisiautolla.

    Paikallinen poliisi oli kuitenkin ”aivan yllättäen” odottamassa Thunbergin uutta ryhmää bussin ja moottoripyörien kanssa, sekä turvasivat saattuen matkaa heidän kävellessään katua eteenpäin. Poliisit myös istuttivat häiriköt keskelle katua antaen Thunbergille tilaisuuden antaa medialle lausunnon.

    Epäilemättä koko asia on järjestetty, ja väitteet kahdesta kiinniotosta vain lisäävät median huomiota asialle. Ensimmäisessä alla olevista kuvista Thunbergia ollaan siirtämässä paikalliseen ”mustaan maijaan”. Reutersin julkaisemissa valokuvissa näkyy selvästi pakettiauto, johon Thunbergia ollaan työntämässä. Sitten hänet siirretäänkin kadulta uudestaan linja-autoon, jossa hän istuu oletetun poikaystävänsä kanssa median haastateltavana.

    Ennen kuin hänet siirrettiin linja-autoon, Thunberg sanoi toimittajille protestoivansa, koska maailma on kohtaamassa eksistentiaalista kriisiä. Niin halutessaan, poliisi olisi voinut kerätä ilmastohäiriköt talteen myös ilman tällaista mediamylläkkääkin.

    Mielenosoituksen järjestäjä, Extinction Rebellion, on harjoittanut kyseenalaista aktivismia ja ilkivaltaa jo vuosia.2

    Verkkomedia

    Victor A. Lausas
    info@verkkomedia.org


    Viitteet
    1. https://shorty.fi/nO6m
    2. https://shorty.fi/Y6CA

    Uusimmat

    Sananvapaus on Ihmisoikeus - Vastusta kaikkia yrityksiä rajoittaa sitä.
    Hyvää uutiskesää! - verkkomedia.org
    LähdeREUTERS

    Enemmän luettavaa