Lisää

    Hämeessä poliisia työllistivät niin rattijuopot kuin näpistelijätkin

    Koko Hämeen poliisilaitoksella oli vuorokaudessa 227 tehtävää. Poliisi puuttui muun muassa liikenne- ja omaisuusrikoksiin ja tapasi useita tuttuja rikoksentekijöitä.

    World News Network

    Kuuntele uutinen:

    Kevätaurinko ja lämmin sää poiki myös paljon ilmoituksia päihtyneistä henkilöistä taajamien keskustoissa.

    Poliisipartio pysäytti Lahden keskustassa tarkistusta varten henkilöauton, jonka ajoneuvovero oli maksamatta. Kuljettajaksi paljastui mies, jonka ajo-oikeus oli päättynyt. Mies jäi seitsemännen kerran kiinni kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta vuoden aikana. Lisäksi miestä epäillään ajoneuvorikkomuksesta. Mies kuulusteltiin ja päästettiin jatkamaan matkaa kävellen.

    Myöskin Lahdessa, poliisipartio kiinnitti huomiota autoon, joka kiihdytti reippaasti risteyksestä lähtiessään. Poliisi tavoitti auton ja kytki hälytys- ja pysäytysvalot päälle. Auto jatkoi kuitenkin matkaansa hitaasti eteenpäin, eikä suostunut pysähtymään ennen kuin kaksi poliisiautoa tukki auton tien. Kuljettajana toiminut mies vaikutti päihtyneeltä, eikä hän suostunut puhaltamaan kunnolla seulonta-alkometriin. Mies käytettiin verikokeissa, määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon ja tuotiin kiinniotettuna poliisiasemalle. Häntä epäillään törkeästä rattijuopumuksesta.

    Liikennekäytöstä poistettu ja liikennevakuutukseton ajoneuvo ajoi poliisia vastaan Helsingintiellä Janakkalassa. Kuljettajana ollut mies puhalsi seulonta-alkometriin nollat, mutta hänelle suoritettu huumausainepikatesti oli positiivinen kokaiinin osalta. Mies käytettiin verikokeissa ja hänen autostaan poistettiin rekisterikilvet. Miestä epäillään rattijuopumuksesta ja huumausaineen käyttörikoksesta.

    Hätäkeskukseen tuli ilmoitus näpistelijästä Kärkölässä. Ilmoituksen mukaan mies yrittää poistua paikalta. Poliisin ehdittyä tapahtumapaikalle muut asiakkaat olivat asettuneet esteeksi liikkeen ovelle ja estivät näpistelijää poistumasta. Mies käyttäytyi uhmakkaasti ja arvaamattomasti, eikä totellut poliisin antamia käskyjä. Poliisi otti häiriköijän hallintaansa ja talutti vastustelevan miehen poliisiautoon. Miestä epäillään näpistyksestä ja haitanteosta virkamiehelle.

    Poliisi kirjasi Forssassa rikosilmoituksen näpistyksestä miehelle, jolle tämä oli 20. kerta vuoden sisään samasta rikoksesta. Tällä kertaa miehen saaliiksi päätyi omenapiirakka.

    Uusimmat

    Sananvapaus on Ihmisoikeus - Vastusta kaikkia yrityksiä rajoittaa sitä.
    Hyvää uutiskesää! - verkkomedia.org

    Enemmän luettavaa