Lisää

    Poliisi valvoi näkyvästi HJK:n ensimmäistä kotiottelua

    HJK pelasi FC Lahtea vastaan torstaina 11.4.2024 Bolt-areenalla Helsingissä. Poliisi oli varautunut otteluun etukäteen ja valvoi yleistä järjestystä ja turvallisuutta. Tapahtuman aikana tehtiin useita kiinniottoja.

    World News Network

    Lue taustaa: Poliisi tehostaa valvontaa, varautuu HJK:n kotiavaukseen

    Kuuntele uutinen:

    Poliisi suoritti kiinniottoja jo ennen ottelun alkamista. Otteluun matkalla olleilta kannattajilta löytyi tarkastuksessa välineitä, joiden perusteella on syytä epäillä, että heillä on ollut aikomuksena osallistua tappeluun. Poliisi otti henkilöitä kiinni ottelun ajaksi rikokselta ja häiriöltä suojaamiseksi.

    Pelin aikana tapahtui myös järjestyshäiriöitä ja muun muassa stadionin mainosaitoja rikottiin. Lisäksi pelin aikana järjestyksenvalvojia sekä poliisia vastustettiin väkivaltaisesti. Tapahtumista on kirjattu kolme rikosilmoitusta.

    Poliisi on tapahtuman aikana ottanut yhteensä 16 henkilöä kiinni.

    ”Valitettavasti illan aikana tapahtui kannattajien toimesta ylilyöntejä. Jouduimme ottamaan kiinni useita henkilöitä. Helsingin poliisi tulee myös jatkossa valvomaan HJK:n kotiotteluita tehostetusti. Tavoitteemme on, että ottelutapahtumista saadaan karsittua pois aggressiivinen käyttäytyminen, ja että jalkapallo-ottelut ovat kaikille katsojille turvallisia”, kertoo tapahtuman aikana poliisitoiminnan johtamisesta vastannut ylikomisario Jere Roimu.

    Uusimmat

    Sananvapaus on Ihmisoikeus - Vastusta kaikkia yrityksiä rajoittaa sitä.
    Hyvää uutiskesää! - verkkomedia.org

    Enemmän luettavaa