Lisää

    Rattijuopumuksia Itä-Suomessa

    Perjantaina on Itä-Suomen poliisilaitoksen alueella ollut huomattavan monta rattijuopumuksiin liittyvää tehtävää. Myös torstaina liikenteen seasta poimittiin rattijuopumuksesta epäiltyjä.

    World News Network

    Kuuntele uutinen:

    Rattijuopumuksia Pohjois-Savossa

    Liikennevalvonnan yhteydessä jäi kiinni päihtyneitä kuljettajia Suonenjoella ja Kuopiossa.

    Liikennevalvonnan yhteydessä poliisipartio pysäytti Suonenjoella Iisvedentiellä torstaina puolen päivän jälkeen mopoilijan. Paikkakuntalainen vuonna -78 syntynyt mies puhalsi poliisin alkometriin 0,00 promillen lukemat. Kuljettajalle suoritettiin kuitenkin huumausaineen seulontatesti, joka osoitti kuljettajan olevan huumausaineen vaikutuksen alaisena. Kuljettajaa epäillään rattijuopumuksesta ja huumausaineen käyttörikoksesta.

    Liikennevalvonnan yhteydessä poliisipartio pysäytti perjantaina hieman ennen kello 02.00 Kuopiossa Päivärinteentiellä henkilöauton, jonka kuljettaja oli ajo-oikeudeton. Paikkakuntalaisen vuonna 2005 syntyneen miehen epäillään käyttäneen myös huumausaineita ja häntä epäillään myös huumaantuneena ajamisesta ja huumausaineen käyttörikoksesta.

    Kevät toi rattijuopot Itä-Suomen teille perjantaina

    Itä-Suomen poliisilaitoksella oli perjantaina päivällä yhteensä 12 rattijuopumuksiin liittyvää tehtävää, joista neljässä epäillään rikosta.

    Pieksämäellä poliisi tavoitti epäillyn, jonka puhallustulos osoitti 0,44 mg alkoholia litrassa hengitysilmaa, lisäksi häntä epäillään huumaavien aineiden vaikutuksen alaisena ajamisesta. Kuopiolainen autoilija puolestaan puhalsi tuloksen 1,36 mg/l ja Sonkajärvellä tavattu kuljettaja puhalsi lukemat 1,17 mg/l. Joensuussa autoilija puolestaan puhalsi 1,27 promillen lukemat.

    Näiden tehtävien lisäksi poliisilla oli kaksi tehtävää, joissa puhallustulos jäi alle rangaistavuuden rajan; toisessa vain karvan verran ja toisessa selvemmin. 

    – En tiedä onko kaunis kevätpäivä saanut ihmiset liikkeelle, mutta on selvää, että päihtyneenä rattiin ei pitäisi olla mitään asiaa millään säällä, sanoo komisario Elina Katajamäki Itä-Suomen poliisin tilannekeskuksesta.

    Aktiivisilla ilmoittajilla on taas ollut merkittävä rooli epäiltyjen kiinnisaamisessa. Ilmoittajat ovat havainnoineet kuljettajien ajokuntoa tai ajotapaa ja ilmoittaneet niistä poliisille.

    -Rattijuopumusepäilystä ilmoittaminen on ensiluokkainen liikenneturvallisuusteko, Katajamäki kiittää.

     -Tieliikenne perustuu luottamukseen ja toisten kuljettajien ajosuorituksen ennakoitavuuteen. Alkoholi hidastaa reaktiokykyä ja tekee ajosta vaikeammin ennakoitavaa ja vaarallista muille tienkäyttäjille. Onneksi tällä kertaa vältyttiin henkilövahingoilta, Katajamäki sanoo.

    Uusimmat

    Sananvapaus on Ihmisoikeus - Vastusta kaikkia yrityksiä rajoittaa sitä.
    Hyvää uutiskesää! - verkkomedia.org

    Enemmän luettavaa