Lisää

    Hämeessä kaahailtiin

    Hämeen poliisipiirin alueella on kuluneen vuorokauden aikana tavattu niin huumeissa olevia, alkoholista päihtyneitä kuin raskaan kaasujalankin omaavia kuljettajia. Välillä kuljettajilla on ollut todella kovia nopeuksia.

    World News Network

    Kuuntele uutinen:

    Lahti

    Kolmekymppisen miehen epäillään syyllistyneen törkeään liikenneturvallisuuden vaarantamiseen, rattijuopumukseen, kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta ja huumausaineen käyttörikokseen valtiellä 12 sunnuntaina puolen yön jälkeen. Poliisi havaitsi Nikulan liittymän kohdalla Kouvolan suunnasta tulleen ylinopeutta ajaneen henkilöauton. Poliisipartio näytti kaaharille pysäytysmerkkiä, jolloin tämä ryhtyi pakenemaan. Pakenijan reitti kulki Jokimaalta Ala-Okeroisiin ja Salpakankaan kautta Hämeenkoskelle. Lopulta poliisipartio onnistui suistaa pakeneva auto tieltä hiljaisessa vauhdissa lumisella Hakalanatiellä ja pakoautonkuljettaja otettiin kiinni. Pakoauto käytti useilla käyttämillään tienosilla nopeutta, joka ylittää reilusti tielle asetetun nopeusrajoituksen.

    Heinola

    Henkilöautoa kuljettanutta miestä epäillään rattijuopumuksesta, kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta ja huumausaineen käyttörikoksesta Metsolantiellä aikaisin sunnuntaina aamulla. Miehen epäillään olleen huumaavan aineen vaikutuksen alaisena.

    Janakkala

    Poliisi mittasi Helsinki Tampere valtatiellä sunnuntaina puolen yön jälkeen nuoren miehen kuljettamalle henkilöautolle 187 km/h nopeudella nopeusrajoituksen ollessa 120 km/h. Poliisi tutkii asiaa törkeänä liikenneturvallisuuden vaarantamisena.

    Pakettiautoa kuljettanutta miestä epäillään rattijuopumuksesta Harvialantiellä. Mies kuljetti pakettiautoa alkoholin vaikutuksen alaisena lauantaina ennen puolta päivää.

    Riihimäki

    Henkilöautoa kuljettanutta miestä epäillään rattijuopumuksesta ja huumausaineen käyttörikoksesta Valtatiellä 3 aikaisin sunnuntaina aamulla. Miehen epäillään olleen huumaavan aineen vaikutuksen alaisena.

    Forssa

    Henkilöautoa kuljettanutta miestä epäillään rattijuopumuksesta, kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta ja huumausaineen käyttörikoksesta Autoilijankadulla lauantaina iltapäivällä. Miehen epäillään olleen huumaavan aineen vaikutuksen alaisena.

    Tammela

    Pakettiautoa kuljettanutta miestä epäillään törkeästä rattijuopumuksesta, kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta ja huumausaineen käyttörikoksesta Teuron kylätiellä myöhään lauantaina illalla. Miehen epäillään olleen alkoholin ja huumaavan aineen vaikutuksen alaisena.

    Uusimmat

    Sananvapaus on Ihmisoikeus - Vastusta kaikkia yrityksiä rajoittaa sitä.
    Hyvää uutiskesää! - verkkomedia.org

    Enemmän luettavaa