Lisää

    Huumeissa autoilleet työllistivät Oulun poliisia

    Maanantain aikana Oulun poliisin haaviin jäi neljä epäiltyä rattijuopumusta, joiden kaikkien yhteisenä nimittäjänä oli huumausaine, amfetamiini. Yhtä tapausta lukuun ottamatta kyseessä oli lisäksi ajo-oikeudeton kuljettaja.

    World News Network

    Kuuntele uutinen:

    Oulun keskustassa poliisipartio pysäytti maanantaina kello 16.45 aikaan auton, jota kuljetti ajo-oikeudeton kuljettaja. Kuljettajalle tehty huumausainepikatesti antoi aiheen epäillä miehen käyttäneen amfetamiinia. Partio käytti kuljettajaa verikokeessa testituloksen varmentamiseksi. Miehen edesottamuksista kirjattiin rikosilmoitus rattijuopumuksesta, huumausaineen käyttörikoksesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta.

    Poliisipartio tavoitti huumausainepikatestissä ”reputtaneen” kortittoman autoilijan vajaata puolta tuntia myöhemmin Muhoksen Ouluntiellä. Hänen osaltaan kirjattiin myös rikosilmoitus samoilla perusteilla.

    Haukiputaalla, illalla hieman ennen kello yhdeksää, jäi poliisin haaviin kolmas epäilty huumeiden vaikutuksen alaisena autoillut. Hänenkin kohdallaan pikatesti antoi positiivisen tuloksen amfetamiinille. Ajo-oikeus puuttui myös tältä autoilijalta.

    Hieman ennen puoltayötä Oulussa Raitotiella sama toistui. Huumepikatesti antoi tässäkin tapauksessa positiivisen tuloksen amfetamiinille. Autosta löytyi lisäksi pussi valkoista jauhetta, joka testissä osoittautui amfetamiiniksi. Tämän osalta kirjattiin rikosilmoitus huumausainerikoksesta, koska löydettyä ainetta katsottiin olevan enemmän kuin omaa käyttöä varten.

    Uusimmat

    Sananvapaus on Ihmisoikeus - Vastusta kaikkia yrityksiä rajoittaa sitä.
    Hyvää uutiskesää! - verkkomedia.org

    Enemmän luettavaa