Kuuntele uutinen:
Juttujen tutkinnasta ovat vastanneet Keskusrikospoliisi ja Tulli yhteistyössä liettualaisten viranomaisten kanssa, ja ne ovat rikosprosessin eri vaiheissa.
Liettualaisen ryhmän epäillään tuoneen maahan huumausaineita neljässä erässä ja välittäneen ne vastaanottajille levitystä varten.
Esitutkinnan mukaan huumausaineet kuljetettiin Hangon ja Turun satamien kautta Suomeen.
– Tässä rikoskokonaisuudessa on nähtävissä huumeiden salakuljetuksen nykytrendi eli salakuljetuksen ammattimaistuminen ja kaupallisen rahtiliikenteen hyödyntäminen. Tutkittavina olevissa tapauksissa huumausaineet oli kätketty trailereissa laillisen lastin alla olleisiin lattialuukkuihin, kertoo Tullin osalta tutkinnasta vastannut tutkinnanjohtaja Janne Kallio.
Tutkittavina olevissa tapauksissa epäillyt luovuttivat Suomeen saapumisen jälkeen lailliset lastit asiakkaille ja jatkoivat matkaa pääkaupunkiseudulle, jossa huumausaineet luovutettiin vastaanottajille. Huumausaineiden vastaanottajat ovat olleet pääosin Suomessa asuvia Liettuan, Venäjän ja Viron kansalaisia. Esitutkinnan aikana on ollut vangittuna kaikkiaan yli 20 henkilöä törkeästä huumausainerikoksesta epäiltynä.
Suomeen tuotiin kannabista, amfetamiinia ja Subutexia
Neljässä rikoskokonaisuudessa Suomeen kuljetettiin kaikkiaan noin 380 kiloa huumausaineita, jotka kaikki takavarikoitiin. Kolmannen erän maahantuonnin tutkinnasta on vastannut Tulli, muista Keskusrikospoliisi. Esitutkinnan mukaan epäillyt kuljettivat ensimmäisen huumausaine-erän Suomeen 20.11.2023 ja kuljetuksen vastaanotti liettualaistaustainen henkilö. Poliisi otti epäillyn kiinni, ja takavarikoi tämän hallusta yhteensä noin 90 kiloa marihuanaa.
Toinen huumausaine-erä kuljetettiin Suomeen esitutkinnan mukaan 15.12.2023. Erän vastaanotti Suomessa asuva liettualaistaustainen henkilö. Huumausaineiden luovutuksen jälkeen poliisi otti kiinni vastaanottajan ja takavarikoi hänen hallustaan yhteensä noin 120 kiloa amfetamiinia ja noin 40 kiloa hasista.
Kolmas huumausaine-erä tuotiin Suomeen pian toisen erän jälkeen. Huumausaineita oli vastaanottamassa Vantaalla 20.12.2023 kaksi liettualaistaustaista miestä, jotka viranomaiset ottivat kiinni pian luovutuksen jälkeen. Poliisi ja Tulli takavarikoivat epäillyiltä yhteensä noin 78 kiloa marihuanaa ja 30 kiloa hasista.
Esitutkinnan mukaan neljäs huumausaine-erä kuljetettiin Suomeen 30.1.2024. Tuolloin epäillyt toivat Suomeen yhteensä noin 20 kiloa Subutexia, mikä vastaa kappalemäärältään yli 20 000 tablettia ja käyttöannoksiltaan noin 80 tuhatta annosta. Kiinniotetuista henkilöistä yhden epäillään kuljettaneen huumausaine-erän Suomeen rekalla, ja kuutta epäillään huumausaine-erän vastaanottamisesta ja sen levittämisen suunnittelusta.
– Lisäksi esitutkinnassa on selvinnyt toinen noin 20 000 Subutex-tabletin maahantuonti sekä Subutex-tablettien ja marihuanan levitys pääkaupunkiseudulta Sisä-Suomeen, sanoo tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Hans Fagerström Keskusrikospoliisista.
Poliisi on ottanut kiinni vastaanottajien lisäksi myös huumausaineiden epäiltyjä kuljettajia.
– Viranomaisten tekemissä esitutkinnoissa on selvinnyt, että toimintaa on johdettu kokonaisuudessaan ulkomailta, mikä on ollut viime aikoina yleinen ilmiö huumausainerikollisuudessa. Tässä rikoskokonaisuudessa saimme huumausaineita poikkeuksellisen paljon takavarikoitua, mikä tarkoittaa, etteivät ne päätyneet koskaan Suomen huumausainemarkkinoille, sanoo tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Marko Heinonen Keskusrikospoliisista.