Lisää

    Vappua juhlittu Kaakkois-Suomessa kohtuullisen rauhallisesti

    Kaakkois-Suomessa vapun juhlinta on sujunut suurin piirtein tavanomaisen viikonlopun tapaan. Häiriökäyttäytymiset, pahoinpitelyt ja erilaiset liikenteeseen liittyvät tehtävät ovat kuitenkin jonkin verran työllistäneet poliisia.

    Sananvapaus on Ihmisoikeus - Vastusta kaikkia yrityksiä rajoittaa sitä.

    Lappeenrannan linnoituksella nuorison juhlinta työllisti poliisia. Paikalla oli runsaasti väkeä, joista osa myös juopuneita. Paikalla jouduttiin puuttuman mm. häiriökäyttäytymiseen, ja poistamaan henkilöitä paikalta.

    Koko poliisilaitoksen alueella oli vappuaattoillan ja -yön aikana pahoinpitelyjä, kotihälytyksiä ja liikenteestä aiheutuvia tehtäviä, kuten rattijuopumuksia. Näistä tehtävistä on kirjattu rikosilmoitukset ja tutkinta jatkaa asioiden selvittämistä.

    Muutamia henkilöitä päätyi kiinniotettuina poliisin huostaan, mutta osa toimitettiin myös kotiin.

    Luumäellä henkilöauto ajoi karkuun poliisia, ja kuljettaja pääsi pakenemaan metsään ajettuaan auton ensin ulos tieltä. Poliisikoiran avulla henkilö kuitenkin löydetty ja puhalluskokeen tulos ylitti törkeän rattijuopumuksen rajan.

    Pääsääntöisesti vappuaaton juhlinta sujui rauhallisesti, ja poliisi jatkaa vappupäivänä tehtävien hoitamista ja yleisen järjestyksen ja turvallisuuden valvomista. Päivälle on tiedossa erilaisia vapputapahtumia ja -kulkueita.

    Uusimmat

    World News Network
    Hyvää uutiskesää! - verkkomedia.org

    Aiheisiin liittyviä uutisia