Lisää

    Vappupäivää juhlittu rauhallisesti Oulun poliisilaitoksen alueella

    Oulussa ja muualla poliisilaitoksen alueella on vietetty vilkasta, mutta poliisitoiminnallisesti rauhallista Vappua. Poliisi valvoi Vappupäivän juhlintaa, mutta isompaa häiriökäyttäytymistä ei päivän aikana todettu.

    Sananvapaus on Ihmisoikeus - Vastusta kaikkia yrityksiä rajoittaa sitä.

    Perinteisen vappukulkueen lisäksi Oulussa oli epävirallisia kokoontumisia ilta-aikaan. Oulussa kauppakeskus Ideaparkin parkkipaikalle kokoontui reilu 200 autoa ja mopoilijaa. Kokoontumisesta aiheutui meluhaittaa, josta tehtiin ilmoituksia hätäkeskukseen. Poliisi suoritti alueella näkyvää valvontaa noin tunnin ajan, kunnes tilaisuus päättyi.

    Puolenyön aikaan myös Kempeleessä kauppakeskus Zeppelinin parkkialueella oli vastaava, mutta pienimuotoisempi kokoontuminen, joka päättyi pian alkamisen jälkeen. Kumpikin kokoontuminen sujui muutoin rauhallisesti, eikä poliisin tietoon tullut vahinkoja tai vaaratilanteita.

    Iltaa ja yötä kohden tehtävämäärät lisääntyivät ja tehtävä koskivat erilaisia häiriökäyttäytymisiä anniskeluravintoloissa ja yksityisasunnoissa. Tehtävämäärät pysyivät kuitenkin tavanomaisen arki-illan tasolla.

    Uusimmat

    World News Network
    Hyvää uutiskesää! - verkkomedia.org

    Aiheisiin liittyviä uutisia