Lisää

    Poliisi pyytää havaintoja vappupäivän välikohtauksesta Turussa

    Lounais-Suomen poliisi tutkii Perussuomalaisten teltalla keskiviikkona tapahtunutta välikohtausta.

    Sananvapaus on Ihmisoikeus - Vastusta kaikkia yrityksiä rajoittaa sitä.

    Lounais-Suomen poliisi tutkii välikohtausta, joka tapahtui keskiviikkona Perussuomalaisen puolueen teltalla Läntisellä Rantakadulla Turussa vappupäivänä noin puoli kahdelta iltapäivällä.

    Poliisin tietojen mukaan välikohtaus sai alkunsa, kun paikalle saapunut mies käveli ensin teltan ohi ja huusi sen jälkeen negatiivissävytteisiä asioita teltalla olleille henkilöille. Hetken kuluttua sama mies palasi ja heitti esineen kohti telttaa. Esine ei osunut henkilöihin eikä se aiheuttanut vahinkoa omaisuudelle. 

    Poliisi on kuulustellut osaa paikalla olleista henkilöistä, mutta kaikkien silminnäkijöiden henkilöllisyys ei ole poliisin tiedossa. Henkilöitä, jotka ovat esimerkiksi kuvanneet välikohtausta tai siihen liittyviä tapahtumia, pyydetään ilmoittautumaan poliisille osoitteeseen vihjeet.lounais-suomi@poliisi.fi. 

    Rikosnimikkeet tarkentuvat

    – Koska asian esitutkinta on vasta alussa ja asiaan liittyviä henkilöitä on kuulematta, poliisi ei tässä vaiheessa voi yksityiskohtaisemmin kommentoida esimerkiksi epäiltyä, epäillyn teon motiivia tai muita yksityiskohtia kertoo rikoskomisario Jari Klaus Lounais-Suomen poliisilaitokselta.

    Klausin mukaan asian tutkittavat rikosnimikkeet tarkentuvat esitutkinnan edetessä, eikä poliisi tästä syystä ota niihin kantaa esitutkinnan tässä vaiheessa.

    Poliisi tiedottaa asiasta lisää, kun se on tutkinnallisesti mahdollista.

    Uusimmat

    World News Network
    Hyvää uutiskesää! - verkkomedia.org

    Aiheisiin liittyviä uutisia