Lisää

    Merirauman murhatutkimus valmis

    Lounais-Suomen poliisi on saanut valmiiksi Raumalla helmikuussa tapahtuneen epäillyn henkirikoksen esitutkinnan. Murhan lisäksi 28-vuotiasta miestä epäillään myös törkeästä ampuma-aserikoksesta, törkeästä ryöstöstä, vaaran aiheuttamisesta sekä huumausaineen käyttörikoksesta.

    Sananvapaus on Ihmisoikeus - Vastusta kaikkia yrityksiä rajoittaa sitä.

    Lue taustaa: Laukauksia ammuttu Merirauman alueella
    Lue taustaa: Merirauman henkirikostutkinnassa uusia rikosnimikkeitä

    Poliisi sai 14. helmikuuta puolenpäivän aikaan useita ilmoituksia Merirauman kaupunginosassa, Paattipolun läheisyydestä ammutuista laukauksista.

    Pian laukausten jälkeen paikalle saapuneet poliisipartiot ottivat ilmoittajien antamien tuntomerkkien perusteella tapahtumapaikan lähistöltä kiinni rikoksista epäillyn miehen. 

    Tapahtumapaikalla tehtyjen selvitysten perusteella poliisi tarkasti Paattipolulla sijaitsevan kerrostaloasunnon, josta poliisi löysi menehtyneenä noin 50-vuotiaan miehen.

    Laukauksia asuintalon suuntaan

    Esitutkinnan perusteella asunnosta menehtyneenä löytynyt mies oli surmattu ampuma-aseella.

    – Poliisi takavarikoi tapahtumapaikan läheisyydestä epäillyn käyttämän surma-aseen. Ase on malliltaan sotilaskivääri, joka luokitellaan erityisen vaaralliseksi ampuma-aseeksi, kertoo tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Kimmo Lindholm Lounais-Suomen poliisilaitokselta.

    Epäillyllä ei ollut lupaa kyseiseen aseeseen, eikä esitutkinnassa myöskään selvinnyt, mistä tai mitä tarkoitusta varten ase oli hankittu. 

    Todistajahavaintojen sekä teknisen tutkinnan avulla poliisi selvitti, että takavarikoidulla aseella ammuttiin laukauksia myös ulkona, Karhulinnan juoksuhauta-alueella, joka sijaitsee surmapaikan välittömässä läheisyydessä.

    Laukaukset ammuttiin asuttujen kiinteistöjen suuntaan. Teknisessä tutkinnassa poliisi on taltioinut luotien iskemiä asuintalon ulkorakennuksen seinästä sekä aidasta. Laukausten aikaan kiinteistön pihalla liikkui yksi ihminen, joka ei liity mitenkään epäiltyyn henkirikokseen.

    Uhri ja tekijä tunsivat toisensa

    Kiinnioton yhteydessä poliisi takavarikoi epäillyn hallusta vähäisen määrän huumausaineita sekä henkirikoksen uhrin omaisuutta.

    Esitutkinnan aikana epäilty ei ole mitenkään kommentoinut esitettyjä rikosepäilyjä. Epäilty on edelleen vangittuna. 

    – Esitutkinnassa ei ole selvinnyt motiivia henkirikokseen. Esitutkinnassa saatujen tietojen mukaan uhri ja epäilty tekijä tunsivat toisensa entuudestaan, Lindholm sanoo.

    Jutun esitutkinta on päättynyt, ja asia on siirtynyt syyteharkintaan.

    Uusimmat

    World News Network
    Hyvää uutiskesää! - verkkomedia.org

    Aiheisiin liittyviä uutisia