Lisää

    Karhu liikkuu Lieksassa

    Poliisi sai aamuyöllä 15. toukokuuta noin kello 5 aikaan ilmoituksen Lieksan taajamassa olevasta yksittäisestä karhusta.

    Sananvapaus on Ihmisoikeus - Vastusta kaikkia yrityksiä rajoittaa sitä.

    Karhu oli havaittu Lieksan uuden terveyskeskuksen rakennustyömaa-alueella.

    Havainto käynnisti poliisille karkoitustehtävän, jonka avuksi hälytettiin suurriistavirka-apu. Poliisi tarkisti havaintoaluetta ja ympäristöä, mutta karhusta ei saatu jälkiä lukuunottamatta muita havaintoja.

    Suurriistavirka-apu jatkaa karkoitustehtävää alueella. Karhusta ei ollut aamulla kello 8.30 mennessä tullut uusia havaintoja.

    Jäljityksen perusteella karhu oli liikkunut Lieksan Timitran alueelle ja suunnannut maastoon.

    Suurriistanvirka-apu on aamun aikana jatkanut karhun karkoittamista Lieksassa ja tehdyn jäljittämisen perusteella karhu on liikkunut Lieksan Timitran suunnalle Lieksan joen yli, poistunut keskustan alueelta ja suunnannut maastoon. 

    Poliisin tiedossa ei ole, että karhu olisi ehtinyt aiheuttaa vahinkoja keskustan vierailullaan. 

    Mahdollisesta karhuhavainnosta poliisi pyytää ilmoittamaan hätäkeskukseen.

    Uusimmat

    World News Network
    Hyvää uutiskesää! - verkkomedia.org

    Aiheisiin liittyviä uutisia