Lisää

    Hämeessä poliisi riitapukareiden erotuomarina

    Poliisin vuorokauteen mahtui mm. pahoinpitelyitä, näpistyksiä, varkauksia, ilmoituksia erilaisista petoksista sekä törkeä rattijuopumus. Yhteensä Hämeen poliisilaitoksella oli vuorokauden aikana 230 tehtävää.

    Sananvapaus on Ihmisoikeus - Vastusta kaikkia yrityksiä rajoittaa sitä.

    Poliisi selvitteli muutamia pahoinpitelyitä, joissa riitapukareina oli niin naisia keskenään, riitaisia pariskuntia, kaduilla riehaantuneita miehiä kuin kiukkuisia lapsia. Kaikissa tapauksissa vakavammilta vammoilta vältyttiin.

    Näpistelijöiden haltuun päätyi elintarvikkeita, virvoitus- ja alkoholijuomia sekä polkupyöriä.

    Hartolassa Koitintiellä tapahtui aamuyöllä henkilöauton ulosajo, josta kuljettaja ilmoitti itse poliisille. 80-luvulla syntynyt naiskuljettaja ei loukkaantunut ulosajossa. Hän kertoi poliisille juoneensa runsaasti alkoholia ennen ajoon lähtöä. Lisäksi hän oli ottanut auton luvattomasti käyttöönsä. Autosta puuttui rekisterikilvet ja naiselta voimassa oleva ajo-oikeus. Nainen puhalsi seulonta-alkometriin lukeman 0,6 mg/l ja hänet käytettiin verikokeissa ajon aikaisen veren alkoholipitoisuuden määrittämiseksi. Naista epäillään törkeästä rattijuopumuksesta, liikenneturvallisuuden vaarantamisesta, kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta ja luvattomasta käytöstä.

    Uusimmat

    World News Network
    Hyvää uutiskesää! - verkkomedia.org

    Aiheisiin liittyviä uutisia