Lisää

    Espanjassa mittava kiinniotto-operaatio

    Espanjan lainvalvontaviranomaiset ovat tehneet operaation, jossa otettiin kiinni myös kaksi Suomen poliisin kohdehenkilöä. Espanjan viranomaiset tiedottivat operaatiosta aiemmin tällä viikolla.

    Sananvapaus on Ihmisoikeus - Vastusta kaikkia yrityksiä rajoittaa sitä.

    EU:n lainvalvontayhteistyöviraston Europolin koordinoima Espanjan, Suomen, Ruotsin ja Puolan yhteisoperaatio toteutettiin Barcelonan ja Malagan alueilla tiistaina 23.4. Kiinniotto- ja etsintäoperaatioon osallistui tutkijoita myös Suomen Keskusrikospoliisista.

    Kiinni otettiin yli 30 henkilöä ja heitä epäillään huumausaineiden järjestämisestä eri puolille Eurooppaa. Kyseisen rikollisryhmän epäillään toimittaneen Suomeen yli 200 kiloa marihuanaa elokuun 2022 ja marraskuun 2023 välisenä aikana.

    Huumeet tuotiin maahan neljässä erässä, ja jokaisella erällä oli eri vastaanottajat. Erät toimitettiin Kaarinaan, Keravalle, Tuusulaan ja Vantaalle. Juttuja on tutkittu toisistaan erillisinä Keskusrikospoliisissa, Helsingin poliisilaitoksessa ja Tullissa ja ne ovat rikosprosessin eri vaiheissa. Suomessa lähes 15 henkilöä on jo saanut tuomion tässä kokonaisuudessa. Kaikki tuomiot eivät ole vielä lainvoimaisia. 

    – Rikoskokonaisuus alkoi selvitä, kun Kaarinaan toimitettiin marihuanaerä elokuussa 2022. Tämän jälkeen Suomen ja Espanjan lainvalvontaviranomaisten yhteistyönä onnistuttiin loppuvuodesta 2022 selvittämään Barcelonan seudulla toiminut rikollisryhmä, joka toimitti marihuanaeriä eri Euroopan maihin, kertoo tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Hans Fagerström Keskusrikospoliisista.

    Barcelonan alueella toimineen ryhmän osalta esitutkinta siirrettiin keväällä 2023 Suomesta Espanjan viranomaisten vastuulle. Suomen vastuulle jäi edelleen kaksi epäiltyä, joiden epäillään liittyvän ensimmäiseen Kaarinaan toimitettuun marihuanaerään. Nämä kaksi epäiltyä olivat myös tiistaina 23.4. suoritetun operaation kohteina. 

    – Yhteistyö Espanjan ja muiden maiden viranomaisten kesken on ollut erinomaista kuluneen puolentoista vuoden aikana. Operaatio on hyvä esimerkki nykyään suoritettavasta kansainvälisestä yhteistyöstä, jossa operatiivista tietoa jaetaan matalalla kynnyksellä ja reaaliaikaisesti eri maiden kesken, Fagerström sanoo. 

    Keskusrikospoliisi kuulee epäiltyjä käynnissä olevaan esitutkintaan liittyen kevään aikana.

    Espanjan viranomaisten tiedote operaatiosta.

    Uusimmat

    World News Network
    Hyvää uutiskesää! - verkkomedia.org

    Aiheisiin liittyviä uutisia