Lisää

    Pöytyän kotihoidon toimintaan liittyvä rikosepäily syyteharkintaan

    Lounais-Suomen poliisi on saanut valmiiksi esitutkinnan iäkkään pöytyäläispariskunnan laiminlyöntiin liittyvässä asiassa. Kolmea Pöytyän kunnan kotihoidossa tapahtuma-aikaan työskennellyttä henkilöä epäillään rikoksista.

    Sananvapaus on Ihmisoikeus - Vastusta kaikkia yrityksiä rajoittaa sitä.

    Rikostutkinta sai alkunsa, kun poliisi löysi vuoden 2022 syyskuussa 87-vuotiaan pöytyäläisnaisen menehtyneenä kotoaan. Naisen omaishoitajana toiminut 76-vuotias mies löytyi samasta asunnosta hyvin huonokuntoisena.

    Pariskunta ei ollut kotihoidon asiakas, mutta kotihoito oli käynyt antamassa heille akuuttia apua miehen pyynnöstä.

    – Omaishoitajana toiminut mies ei ollut päässyt kotonaan ylös nojatuolista, jolloin mies oli pyytänyt apua kotihoidosta. Pariskunnan luona avun antaneita hoitajia ei epäillä rikoksesta, vaan rikosepäilyssä kyse on tapahtumista kotihoidon hoitajien käynnin jälkeen, toteaa tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Valtteri Kemppi Lounais-Suomen poliisilaitokselta.

    Pariskunnan tilanteeseen ei reagoitu kiireellisesti

    Pariskunnan luona käyneet hoitajat ilmoittivat tilanteesta eteenpäin, mutta pariskunnan avuntarvetta ei tunnistettu siten, että asiassa olisi ryhdytty kiireellisiin toimiin. Pariskunta löytyi asunnosta kymmenen päivää sen jälkeen, kun kotihoidon hoitajat olivat käyneet heidän luonaan.

    – Pariskunnan tilannetta ja tarvetta palveluille ei lähdetty selvittämään kiireellisesti. Kyse on sen arvioinnista, olisiko asiaa pitänyt lähteä heti selvittämään silloin käytettävissä olleilla tiedoilla. Seurausten valossa asiaa on tarkasteltava rikosoikeuden näkökulmasta, rikoskomisario Valtteri Kemppi sanoo.

    Kolmea henkilöä epäillään rikoksista

    Poliisin esitutkinnassa tuli esiin myös kotihoidossa henkilötietojen kirjaamiseen liittyviä käytäntöjä, jotka ovat poliisin arvion mukaan olleet lainvastaisia. Kotihoidon asiakkaiden potilastietoja on kirjattu säännönmukaisesti kotihoidon toimitiloissa olleeseen ruutuvihkoon.

    Tapahtumiin ja kirjaamiseen liittyen poliisin esitutkinnassa selvitettiin myös virassa olevien esihenkilöiden menettelyjä ja työnjohdollisia järjestelyitä.

    Asia etenee syyteharkintaan kolmen henkilön osalta. Kyseiset henkilöt työskentelivät tapahtuma-aikaan Pöytyän kunnan kotihoidossa.

    Syyttäjän harkintaan siirtyvät rikosnimikkeet ovat yhden henkilön osalta vaaran aiheuttaminen ja kuolemantuottamus. Toisen henkilön osalta on kyse vaaran aiheuttamisesta ja virkavelvollisuuden rikkomisesta sekä kolmannen henkilön osalta tuottamuksellisesta virkavelvollisuuden rikkomisesta.

    Uusimmat

    World News Network
    Hyvää uutiskesää! - verkkomedia.org

    Aiheisiin liittyviä uutisia