Arvoisat lukijat, kansalaiset, vapaat median edustajat. Verkkomedia, tai VERKKOMEDIAorg kuten se alussa luotiin, perustettiin vuonna 2011 kahden lapsuudenystävän toimesta.
Maaliskuussa 2011 otin puheeksi ala-asteen aikaisen ystäväni kanssa uutisportaalin luomisen, koska mielestäni kotimaan media ei käsitellyt maailman asioita ja aiheita objektiivisesti tai tasapuolisesti. Oli kulunut 10 vuotta WTC-iskuista ja Yhdysvaltojen läsnäolo Lähi-idässä vain tuntui voimistuvan ja vahvistuvan. Joukkotuhoaseita ei Irakista ollut löytynyt vielä siihen päivään mennessä. Vaikka Irakista oltiin jo poistumassa, Arabikevät oli juuri alkamassa ja maailmantilanne näytti erittäin epävakaalta. Fukushiman onnettomuus oli juuri tapahtunut. En kokenut saavani tarpeeksi objektiivista tietoa maailman tapahtumista kotimaan mediasta.
Lapsuudenystävälleni asiasta ehdotin, koska hän jakoi ulkomaiden uutisia ahkerasti sosiaalisessa mediassa ja ajattelin hänen innostuvan ajatuksesta, että olisi oma verkkosivusto, jossa tämän kaiken voisi julkaista. Hyvin nopeasti minulle selvisi, että lapsuudenystäväni Janus Putkonen oli pyöritellyt mielessään samankaltaisia ajatuksia jo ennen aloitettani.
Itselläni on pitkä, nyt jo 30-vuoden historia informaatioteknologian parista, sekä muun muassa auttavat ohjelmointi- ja scriptaustaidot. Ehdotin Janukselle, että tekisin tähän tarkoitukseen soveltuvan uutissivuston, jossa voisimme julkaista maailmanpoliittisia tapahtumia suomeksi, suomalaisille ja antaa ihmisille laajemman perspektiivin maailmanpolitiikkaan, sekä myös kotimaan tapahtumiin – siltä osin, kun se tarpeellista olisi.
Siihen aikaan termi verkkomedia ei ollut vielä kovin yleinen, se esiintyi satunnaisesti keskusteluissa yleisesti internetissä olevasta mediasta puhuttaessa. Ajattelin, että se olisi paitsi helposti muistettava, niin myös täydellisen osuva nimi tälle projektille – ihmiset assosioisivat termin meidän projektiimme, vaikka termiä käytettäisiin muussa yhteydessä. 20. maaliskuuta 20111 varasin verkkotunnuksen, eli domainin verkkomedia.org, muistaakseni ennen kuin edes ehdotin nimeä Janukselle. Ei ollut kovin vaikeaa myydä nimi-ideaa Janukselle, joka oli lopulta kanssani samaa mieltä nimen erinomaisuudesta. .org, koska missään välissä ei ollut ajatuksena tehdä sisältöä kaupallisista lähtökohdista. Päästyämme nimiasiasta yhteisymmärrykseen loimme Verkkomedialle sivun Facebookiin, 28. maaliskuuta 20112. Verkkomedia oli syntynyt.
Huhtikuun 2011 käytin sivuston koodaamiseen, jonka tein täysin tyhjästä ja täysin itse, kokonaan. Verkkomedian logon, pienen sinisen linnun, nappasin kuvapankista – en muista enää mistä niistä. Janus ei siitä logosta juurikaan pitänyt, hänen mielestään se oli kopio Twitteristä. En kokenut logoa niin merkitykselliseksi asiaksi projektin siinä vaiheessa, minulla oli silloin kädet täynnä koodia. Logon tarkoitus oli saada ”jotain”, jotta pystyisin suunnittelemaan sivuston ulkoasua visuaalisemmin. Logoon syvempi keskittyminen olisi vienyt kallisarvoista aikaa pois muulta tärkeältä työltä, eikä aikaa ollut hukattavaksi. Mielestäni vertaus Twitteriin oli kuitenkin oikeutettu, sekä myös osuva – Twitterkin oli alusta, jossa kansalaiset julkaisivat omia tekstejään. Meidän logomme oli päivitetty versio sekä parempi, tietysti, olihan se meidän. Käytin luovaa veto-oikeuttani ja logo jäi. Emme keskustelleet aiheesta sen jälkeen syvällisemmin enää vuosiin.
Verkkomedian toimitus ja työnjako
Huhti-toukokuun vaihteessa 2011 sain Verkkomedian sivuston viimein siihen vaiheeseen, että pystyimme julkistamaan sivuston ja aloittamaan artikkeleiden julkaisun. Teimme testejä ja lopulta ensimmäinen pysyvä artikkeli julkaistiin Verkkomediassa 5. toukokuuta 20113. Olin tällöin myös päivätyössä ohjelmistokehittäjänä Sanoma Median tytäryhtiössä, Netwheels Oy:ssä, joka tuotti verkkopalveluita autoalalle, soitin kitaraa bändissä, sekä yritin myös pyörittää omaa yritystä samaan aikaan. Aikaani söivät myös parisuhdekiemurat, joille luonnollisesti piti antaa myös osansa. Aika, minkä pystyin Verkkomedialle antamaan, oli rajallista.
Projektin alkutaipaleella kesäkuussa 20114, perustin Verkkomedialle tilin myös Twitteriin, jotta saisimme laajennettua levikkiämme. Yhdistin somepalveluiden tilit keskenään, jonka jälkeen Facebookiin julkaistu sisältö julkaistiin automaattisesti myös Twitterissä. Twitter toimi näin automaattisesti ja se oli helppo unohtaa tuleviksi vuosiksi. Verkkomedian palvelimena käytimme minun omaa palvelintani, jonka kannoin Otaniemeen konesaliin vuokrapaikalle.
Koko kevään jatkunut projekti oli vienyt aikaa ja halu tehdä jotain uutta ja maata mullistavaa oli molemmilla kova. En ollut kuitenkaan valmis, sivusto vaati vielä paljon hiomista, parantelua sekä tietysti myös muutoksia, joita aina väistämättä tulee, kun mikä tahansa sovellus otetaan käyttöön. Työnjako Januksen kanssa oli sanomattakin selvä alusta asti, minä vastasin teknisestä puolesta ja Janus journalistisesta puolesta, emme astuneet toistemme tonteille lainkaan. Tämä sopi itselleni oikein hyvin, minulle jäi enemmän aikaa haastavaan sivustoprojektiin ja Verkkomedian alustan kehitystyöhön.
Jäin tarkoituksella taka-alalle eikä nimeni ollut esillä missään. Viihdyin hyvin varjoissa, se sopi minulle täydellisesti. Tätä Janus on kunnioittanut tähän päivään asti. Kiitos siitä.
Verkkomedia oli ensimmäinen laatuaan
Vaikka voimme olla Verkkomedian tavoitteista, sisällöstä ja tarpeesta montaa mieltä, on kuitenkin selvää, että se oli Suomessa jotain uutta ja ennennäkemätöntä. Vain Magneettimedia oli siihen mennessä olemassa, ja sekin enemmänkin Kärkkäisen ilmaisjakeluna jaettava paperinen mainoslehti.
Verkkomediasta onnistuin luomaan uskottavan (näköisen) ja toimivan uutisportaalin. Voin todeta oman osuuteni projektissa olleen siis varsin onnistunut.
Matkan varrella opin paljon, enkä vähiten niistä lukuisista hyökkäyksistä ja tietomurtoyrityksistä, joiden kohteeksi jouduimme. Vaikka en tiedä kuka niistä oli lopulta vastuussa, sen voin sanoa, etteivät ne ainakaan Venäjältä tulleet. Pääosin ihan kotimaasta käsin tehtyä systemaattista häirintää. Ilmeisen avuttomia hyökkäykset kuitenkin olivat, ei ne Verkkomedian toimintaan juurikaan vaikuttaneet. Luonnollisesti kuitenkin parantelin ja viilasin palvelun turvatoimia jatkuvasti. Hyökkäysten kyvyttömyydestä päätellen ”harrastelijat koittivat onneaan”, vaikka sen laajuus olikin jotain, mihin en ollut aikaisemmin törmännyt.
Vaihtoehtomediasta vastamediaksi
Itselleni tuli ehkä aavistuksen yllätyksenä Verkkomedian journalistinen sisältö, se asia- ja sisältölinja johon projektimme suuntasi. Toki tiesin, että tulisimme haastamaan silloisen valtamedian teksteillämme, olihan tarkoituksena julkaista uutisia, joita kotimaan valtamedia ei julkaissut. En ollut kuitenkaan osannut ennalta varautua niin totaaliseen ja täydelliseen vastakkainasetteluun. Toki tätä vastakkainasettelua ruokittiin myös valtamedian toimesta, meidät haluttiin hiljentää. Leimaaminen, vähättely ja suoranainen valehtelu Verkkomediasta ja meidän motiiveista toimivat suuren yleisön mielipiteenmuokkaajina, olimme selkeästi saaneet jotkut tahot varpailleen.
En ottanut missään vaiheessa kantaa Verkkomedian artikkeleiden sisältöön, Verkkomedian journalistinen puoli oli Januksen sydänverta ja niin se sai ollakin, se ei ollut minun käsissäni missään vaiheessa enkä olisi sitä edes halunnut. En edes lukenut kaikkea materiaalia, jota Verkkomediassa vuosien saatossa julkaistiin. Janus keräsi tiimiinsä vapaehtoisia kirjoittajia, piti langat käsissään ja otti vastuun. Vastuun, jota kantaa vielä tänäkin päivänä. Kuten myös seuraukset siitä.
Teimme molemmat tämän kaiken täysin ilmaiseksi, koko projekti ennemminkin maksoi meille: palvelimet, konesalit, domainit ja muut vastaavat eivät tippuneet syliimme taivaasta. Ulkopuolista rahoitusta meillä ei ollut, missään vaiheessa. Jokainen projektiin osallistunut teki sen halusta kertoa suomalaisille totuus – jää jokaisen itse pääteltäväksi onnistuttiinko tässä vai ei.
Vaikka sanoisimme Verkkomediasta ja sen sisällöstä mitä, on minun nostettava Janukselle hattua siitä, miten hän vuodesta toiseen teki työtä joka ikinen päivä. Tämä työ ei pitänyt sisällään ainoastaan journalistista taustatyötä tai artikkeleiden julkaisua, vaan Janus täysin itsenäisesti toimi myös vapaaehtoiskirjoittajien tiimin projektipäällikkönä, auttoi kirjoittajia sisällön jäsentelyssä, kuratoinnissa, sekä yksinkertaisesti antoi itsensä projektille täysin.
Tämän kaiken Janus teki alkuun täysin ilmaiseksi, myöhemmin minimaalisin lahjoitusvaroin, joita lukijamme hänelle lähettivät. Summia en tiedä, mutta projektia sisältäpäin katseltuani ja tosiasiat tietäen voisin olettaa, että käytännössä lähes ilmaiseksi. Itse sain projektista palkkioksi lähinnä korvaamatonta kokemusta ja tietotaitoa.
Verkkomedian nousu ja tuho
Olin itse tuohon aikaan suurten henkilökohtaisten muutosten myllerryksessä. Vuonna 2013 minut savustettiin ulos työpaikaltani. (Minulle sanottiin, että saan valita, joko lähden itse tai aloittavat YT:t. Lähdin itse.) En tiedä oliko Verkkomedialla osuutta asiaan, mutten yllättyisi, vaikka käsky olisi tullut ylempää, työnantajani oli saanut tietää aikaisemmin minun olevan Verkkomedian takana. Tiedän tämän, koska kerroin sen itse – en halunnut eturistiriitaa, olinhan kuitenkin Sanoman tytäryhtiössä töissä. Toki tähän vaikutti varmasti muutkin asiat, ehkä jopa todennäköisemmin niin, mutta kuitenkin. Lähtö sopi minulle silloin oikein hyvin, minulle jäi enemmän aikaa musiikille. Julkaisin levyn sinä keväänä ja lähdin kesällä bändini kanssa kiertämään Eurooppaa.
Seuraavana vuonna sain esikoiseni, jota lopulta seurasi ero ja huoltajuuskiista. Yrittäjän arki oli yhtä epäonnea, eikä oikein musiikistakaan tullut mitään treenaamisesta ja keikoista huolimatta. Olin aika tuuliajolla. Tämä siis lähinnä vain pintaraapaisu sen hetkisestä arjestani, jonka tarkoitus on avata silloiset realiteetit. Sanomattakin selvää, että Verkkomedian kehitystyö jäi auttamatta taka-alalle, vuorokaudessa tunteja on kuitenkin vain rajallinen määrä.
En tiedä oliko minun loppuajan passiivisuudellani Verkkomedian suuntaan merkitystä Januksen päätökseen lähteä Ukrainaan, emme ole koskaan keskustelleet tästä asiasta. Todennäköisesti ei ollut, koska Janus ei ole koskaan väistänyt työtä tai vastuuta. Ennemminkin uskon, että Maidanin mellakoista 2014 alkaneet levottomuudet saivat hänet entistä vakuuttuneemmaksi riippumattoman journalistisen työn tarpeellisuudesta, Ukrainan levottomuuksista yksinkertaisesti oltiin vain hiljaa.
Ukrainan sisällissota
Suomalaiset eivät valitettavasti tiedä muuta kuin niin kutsutun virallisen totuuden, narratiivin, jota länsimainen media on syöttänyt kansalaisille vuodesta toiseen. Ukrainan joukot moukaroivat omia kansalaisiaan itä-Ukrainassa 8 vuotta, eikä tästä kerrottu sanaakaan. Lännen fokus oli tuohon aikaan Arabikevään jälkimainingeissa, Syyriassa ja ISIS-taistelijoissa. Kukaan ei ollut kiinnostunut Ukrainasta ja sen jonkin syrjäisen kolkan venäläisvähemmistöstä.
Janus kirjoitti Verkkomediaan viimeisen artikkelinsa 7.7.20155. Tämä kirjoitus oli ilmoitus Verkkomedian lopettamisesta. Nyt tiedämme, että tämä lopettamispäätös johtui ennen kaikkea Ukrainaan lähdöstä.
Verkkomedian palvelin tietokantoineen jäi vuokraamaamme konesaliin, he varmaankin heittivät sen sitten aikanaan siellä roskiin. Verkkotunnus on kuitenkin edelleenkin minun hallinnassani, kuten myös Verkkomedian Twitter-tili.
Verkkomedian jälkeen
Janus on käyttänyt Verkkomedian Facebook-sivua uusien vastaavien projektiensa alustana heinäkuun 2015 jälkeen, ensin raportoidessaan Ukrainasta ja sen jälkeen ottaessaan vetovastuun MV-Lehdestä. Verkkomedian Facebook-linkitys Twitteriin katkesi 1.7.2019, jolloin luonnollisesti myös reportaasivirta loppui. Myöhemmin Janus perusti itsekseen myös niin kutsutun Uuden Verkkomedian (UVM), jonka parissa hän työskentelee vielä tänäkin päivänä.
Me emme keskustelleet Januksen kanssa koskaan siitä, että antaisin verkkomedian osoitteen verkkomedia.org hänelle. Kertaakaan Janus ei ole myöskään kysynyt Twitter-tilin kohtalosta. Ne jäivät minulle, ja annoin niiden ”roikkua ilmassa” kaikki nämä vuodet. En tiedä mitä Janukselle on tapahtunut vuoden 2015 jälkeen, tai hänen taustojaan yllä mainituissa projekteissa. Osaan sanoa vain sen mitä tiedän Verkkomediasta ja sen alkuperäisestä tarkoituksesta, omasta perspektiivistäni.
Itse keskityin Verkkomedian jälkeen huomattavasti kevyempiin aiheisiin. Perustin vuonna 2016 musiikkiaiheisen julkaisun ”Pitch! Nordic Music Magazine”6, jonka päätoimittajana toimin tämän koko projektin lyhyen elämänkaaren ajan. Vaikka Pitch! oli lyhyt tähdenlento suomalaisen viihdemaailman taivaalla, se opetti minulle paljon. Tällä kertaa minä olin se, joka haali vapaaehtoiset kirjoittamaan, pidin langat käsissäni sekä tein itse myös verkkosivustot, selattavat lehdet ja niiden taitot sekä koordinoin toiminnan ja toimin projektipäällikkönä, HR:nä, haastattelijana, valokuvaajana, arvostelijana, oikolukijana ja vaikka ja minä. Kiitos myös kaikille mukana olleille vapaaehtoisille, en olisi saanut tehtyä sitä ilman teitä.
Pitch! Magazinen lisäksi yritin myös perustaa pariakin eri verkkolehteä tässä välissä, mutta ne eivät oikein ottaneet tuulta siipien alle. Nyt näin jälkeenpäin katsottuna osaan myös sanoa miksi. Voin kuitenkin hyvällä omallatunnolla sanoa, että minulla on kalpea aavistus siitä, mitä kaikkea Janus on Verkkomedian vuosinaan tehnyt.
Verkkomedian merkitys ja vaikutus suomalaiselle mediakentälle
Verkkomedia tarjosi alustan ja mahdollisuuden niille, joiden mielipiteitä ei muuten kuultu valtamediassa. Se käsitteli aiheita, joista valtamediat vaikenivat ja tarjosi kriittisen näkökulman vallitsevaan narratiiviin. Digiajan ”Karpolla on asiaa”, voisi olla osuva vertaus.
Verkkomedia herätti keskustelua tärkeistä yhteiskunnallisista ja kansainvälisistä asioista ja haastoi ihmiset pohtimaan omia mielipiteitään. Se toi esiin erilaisia näkökulmia ja edisti avointa keskustelukulttuuria. Se vauhditti osaltaan mediakriittisyyden sekä medialukutaidon lisääntymistä.
Vaikka Verkkomedia(.org) lopetti toimintansa vuonna 2015, sen perintö elää edelleen. Verkkomedia inspiroi aikanaan muita itsenäisiä verkkojulkaisuja ja osoitti, että on mahdollista haastaa valtamedia ja tarjota ihmisille vaihtoehtoisia näkökulmia. Osa näistä on toiminnassa edelleen ja he osaltaan moninapaistavat mediakenttää ja inspiroivat muita.
Verkkomediaa ja Janusta on syytetty avoimen Venäjämielisestä uutisoinnista, sekä suorannaisesta Venäjän ihannoinnista. Vaikka en itse allekirjoita kaikkea Verkkomediassa julkaistua, ovat edellä mainitut seikat kiistattomia saavutuksia, joita ei tule sivuuttaa arvioitaessa Verkkomedian vaikutusta yhteiskunnassamme. Tekemämme työ oli arvokasta ja se säilyy arvokkaana, eikä palvelun sisältö muuta näitä tosiasioita.
Demokratia ja sananvapaus
Demokratia (kreikan sanoista demos, ’tavallinen kansa’ ja kratos, ’valta, hallita’) eli kansanvalta on kansan valtaan perustuva valtiojärjestys. Demokratian perusajatuksena on, että hallintovallan edustajat nousevat kansan joukosta ja että hallintovalta toteuttaa kansan tahtoa [Wikipedia]. Sananvapaus on taas sekä Suomen perustuslaissa että ihmisoikeuksissa kaikille turvattu oikeus.
Demokratian kulmakiviin kuuluu kansalaisten vapaa ja riippumaton oikeus tietoon, keskusteluun sekä myös mielipiteisiin. Aitoa keskustelua ei synny, jos eriävät näkemykset pyritään tukahduttamaan. Tämä tarkoittaa sitä, että niin kansalaisten, kuin myös ja eritoten valtaapitävienkin on pystyttävä kohtaamaan mielipiteitä, jotka eivät ole linjassa heidän omien mielipiteidensä kanssa. Ennen kaikkea tämän pitäisi tarkoittaa sitä, että tiedotusvälineet toimivat riippumattomina tiedon lähteinä ilman, että niiden avulla ajettaisiin agendaa tai narratiivia. Ilman, että niitä käytettäisiin manipuloinnin tai yleisen mielipiteen muokkaamisen välineinä.
On täysin käsittämätöntä, että Suomen suurin verorahoilla toimiva tiedotusalan instituutio Yleisradio toimii verovaroin ja että sen hallintoneuvosto käsittää ne henkilöt, joiden toimia tämän vallan vahtikoiran tulisi kriittisesti ja objektiivisesti tarkastella7. Tämän lisäksi YLE on osakeyhtiö8, jonka omistaa käytännössä kokonaan Suomen valtio. Osakeyhtiölain mukaan osakeyhtiön tarkoituksena on tuoda osakkeenomistajilleen voittoa, ellei yhtiöjärjestyksessä säädetä toisin (osakeyhtiölaki luku 1, §5). Tämä yhtälö on demokratian ja sananvapauden irvikuva, puolueettomuuden kanssa sillä ei ole mitään tekemistä. Hallintoneuvosto määrittää YLE:n agendan ja pystyy niin halutessaan poistamaan myös rahoituksen eduskunnan enemmistön tuella. Hallintoneuvosto on poliittinen elin, joka koostuu lähes yksinomaan poliitikoista, tällä hetkellä YLE:n hallintoneuvostossa istuu vain yksi toimittaja poliitikoiden lisäksi.
Suomen Tietotoimisto, eli STT on Sanoma Median omistama yli 75% osake-enemmistöllä9. Sanoma Oyj:n pääomistaja taas on edesmenneen ministeri Aatos Erkon perustama säätiö, joka rahoittaa myös Helsingin yliopistoa. Verkkomedian perustamisen aikaan 2011 Aatos Erkko oli vielä elossa. Sanoman yksittäinen suurin julkaisu on Helsingin Sanomat, mutta tämän lisäksi Sanoma julkaisee muun muassa Ilta-Sanomat lehteä, koko joukon pienempiä paikallislehtiä sekä omistaa Nelonen Median. Televisiokanavista Sanoma omistaa Nelosen, Livin, Jimin ja Heron ja radiokanavista Aito Iskelmä, Easy Hits, Groove FM, Helmiradio, HitMix, Kantriradio, Loop, Radio Rock sekä Radio Suomipop kuuluvat Sanoman omistukseen, kuten myös iso joukko aikakauslehtiä Aku Ankasta Gloriaan. Sanoma omistaa myös Ruutu- ja Supla-suoratoistopalvelut. Tämä kaikki on hajautettu useaan tytäryhtiöön, sekä hankittu myös yritysostojen kautta.
Tämän lisäksi suomessa on vielä kolmas merkittävä media-alan yhtiö, Alma Media, joka julkaisee muun muassa Iltalehteä, Kauppalehteä, Talouselämää, Arvopaperia sekä isoa joukkoa verkkopalveluita, joita suomalaiset ovat tottuneet käyttämään, aina Etuovesta ja Nettiautosta Baanaan ja Autotalliin.
Media ja oligopolia
Suomen pääasiallinen mediakenttä on täysin keskittynyt näiden kolmen toimijan harteille. Heidän lisäksi on lähinnä vain pieniä paikallisjulkaisuja Keskisuomalaisesta alkaen, sekä television puolella luonnollisesti myös mainosrahoitteinen MTV3, jonka harteilla on lähinnä television kympin iltauutiset.
On täysin selvää, että näin keskittynyt mediakenttä ei tuota tarpeeksi erisisältöistä ja näkökulmia avaavaa uutisvirtaa, vaan kotimaan uutisointi on pääosin vain muutaman henkilön hallittavissa. Tämä kyseenalaistaa koko nykyisen järjestelmän luotettavuuden ja objektiivisuuden, ja valitettavasti se on myös näkynyt uutisoinnin yksipuolisuudessa, jo pitkään. Valtaapitävien on helppo syöttää medialle narratiivi, jota toistetaan ilman että sitä kyseenalaistetaan.
Lähtökohtaisesti voidaan luoda sellainen ilmapiiri, että eriävä mielipide olisi jotenkin negatiivinen asia. Tämän saavuttamiseksi saatetaan käyttää kolmansia osapuolia, niin kutsuttuja puolueettomia asiantuntijoita, jotka sitten kuitenkin toistavat tätä samaa narratiivia sitä itse ehkä edes kyseenalaistamatta tai sitä sen suuremmin tutkimatta. Lisäksi ilmoille heitellään syytöksiä, jotka eivät kestä lähempää tarkastelua, mutta muokkaavat silti mielikuvia niiden parissa, jotka eivät vaivaudu itse ottamaan asioista selvää. Median levittämää propagandaa ja keinoja levittämiseen on tutkittu paljon10.
Valitettavasti Yhdysvalloissa tilanne on vielä huolestuttavampi. Kotimaan ”journalistit” usein kopioivatkin uutisensa Yhdysvaltalaisrahoitteisista lähteistä, sen enempää aihetta kuratoimatta tai lähteitä tarkistamatta: ”Jos CNN on sen julkaissut, se täytyy olla totta.”
Toki ymmärrän, että media-ala on hektinen ja uutisvirran täytyy nykypäivänä olla jatkuvaa, mutta ei tällaisella toiminnalla ole puolueettoman journalismin kanssa mitään tekemistä. Suomen mediasta on kadonnut riippumaton ja tutkiva journalismi lähes täysin, tilalle on tullut ”leikkaa ja liimaa” -uutissähkeet. Mediamme toistaa ehkä jopa tahtomattaankin muiden luomaa narratiivia, tehden kotimaamme mediasta lähinnä ”hyödyllisen hölmön”, joka itse huutaa julistavansa totuutta.
Tulevaisuus
Jokainen, joka muistaa Verkkomedian alkutaipaleen sai seurata vierestä sitä ajojahtia ja suorannaista vainoa, jonka Janus kohtasi. Demokratiassa, jonka arvot perustuvat sananvapauteen ja kansalaiskeskusteluun, tämä ei voi olla hyväksyttävää millään tasolla. Sisällöstä huolimatta, jokaiselle on annettava koskematon oikeus ilmaista itseään ja mielipiteitään vallitsevan lain puitteissa. Me emme elä diktatuurissa, Suomi on yksi sananvapauden mallimaista, yksilön oikeuksien on oltava tärkeämpiä kuin mediakorporaatioiden ahneus ja tulos. Sananvapauden on oltava tärkeämpi perusoikeus ihmisille, kuin valtaapitävien halu pysyä vallankahvassa kiinni.
Sananvapaus mahdollistaa kansalaisten vapaan ilmaisun ja mielipiteiden vaihdon, mikä on olennaista demokraattisessa päätöksenteossa. Kun ihmisillä on vapaus ilmaista näkemyksiään, he voivat osallistua keskusteluun, tuoda esiin erilaisia näkökulmia ja vaikuttaa yhteiskunnallisiin päätöksiin. Demokratiaa ei ole ilman puolueetonta ja avointa keskustelua, saati ilman avointa vastakkainasettelua. Olisikin tärkeää miettiä, miten voisimme edistää moniäänistä ja avointa keskustelua yhteiskunnassamme.
Nykyään vallalla on äänekäs vähemmistö. Tälle äänekkäälle vähemmistölle ominaista on suoranainen pelottelu, vastakkainasettelu ja leimaaminen. Vastakkaisen mielipiteen omaavat pyritään hiljentämään keinolla millä hyvänsä. Hiljainen enemmistö ei uskalla avata suutaan, koska pelkäävät tulevansa leimatuksi. Myönnän, pelkään sitä itsekin. En ole immuuni sosiaaliselle paineelle, saati hyökkäyksille persoonaa vastaan – aika harva meistä on. Siksi tämä äänekkään vähemmistön häirintätaktiikka onkin niin toimivaa ja tehokasta, eikä tämä rajoitu pelkästään Suomeen.
”Jos et ole meidän kanssamme…”
Elämme edelleen WTC-iskujen jälkeistä traumatilaa, jota on helppo käyttää hyödyksi. ”Jos et ole meidän kanssamme, olet meitä vastaan” oli tehokas keino saada kongressin enemmistö taakseen. Tätä samaa taktiikkaa on käytetty aina antiikin ajoista lähtien ja sitä käytetään vielä tänäkin päivänä. Tämä ei ole kuitenkaan välttämättä totta: Voin olla kanssasi eri mieltä ja silti kunnioittaa sinua ja oikeuttasi mielipiteeseesi. Voin myös valita olevani välinpitämätön, jos niin haluan, minulla on siihen oikeus. Voin tuomita terroriteot, mutta olla eri mieltä siitä, että sodan aloittaminen sen varjolla olisi oikeutettua. Minulla on siihen oikeus, eikä se tarkoita sitä, että olisin sinua vastaan.
Sananvapauden rajoittaminen on ensimmäinen askel kohti tyranniaa. Lehdistön ja median, jos kenen, pitäisi tämä tietää. Jos lehdistön tai median edustajat, tai heidän edustamansa tahot syyllistyvät vastapuolen leimaamiseen ja ajojahtiin, ei kyse ole enää oikeudesta puolustaa omaa mielipidettään tai näkemyksiään, sananvapaudesta, saati puolueettomasta ja tutkivasta journalismista. Kyse on silloin mielivallasta, jota käytetään oman edun tavoitteluun. Median tehtävä ei ole toimia itseoikeutettuna poliisina, tuomarina ja lynkkaajana. Medialla ei ole oikeutta valita mitkä mielipiteet ovat sallittuja ja pakottaa niitä kansalle. Median tehtävä on tarjota tietoa ja edistää avointa keskustelua.
Näkymä tulevaan
Nyt jos koskaan tämä aihe on erittäin ajankohtainen. Elämme maailmassa, jossa sananvapaus on uhattuna monissa paikoissa. On ensiarvoisen tärkeää, että puolustamme sananvapautta ja vastustamme kaikkia yrityksiä rajoittaa sitä. On tärkeää, että meillä on useita riippumattomia ääniä, jotka tarjoavat erilaisia näkökulmia ajankohtaisiin tapahtumiin. Verkkomedian kaltaiset julkaisut ovat tärkeitä, koska ne tarjoavat vaihtoehtoisen alustan niille, joiden mielipiteitä ei muuten kuulla.
Verkkomedian kaltaiset itsenäiset julkaisut tarjoavat myös perspektiiviä ja syvyyttä keskusteluun, joka on omiaan auttamaan lukijaa muodostamaan oman mielipiteensä ja käsityksensä asioista. Se, että joku toinen ei jaa mielipidettäni jostain asiasta ei tarkoita sitä, että se toinen tai sen toisen mielipide on vähempiarvoinen.
Näitä kaikkia asioita objektiivisesti tarkasteltuani on selvää, etten voi antaa verkkomedia.org verkkotunnuksen vanhentua. On kulunut kolmetoista vuotta siitä, kun Verkkomedia alun perin perustettiin, eikä ne syyt, jotka silloin saivat minut luomaan Verkkomedian ole muuttuneet – päin vastoin.
On myös kulunut kuusikymmentä vuotta siitä, kun eräällä suurella miehellä oli unelma. Tämä unelma ei koskenut vain häntä itseään, tai vain yhtä osaa kansasta, se koski kaikkia. Ihan yhtä lailla kuin King Jr. aikanaan kannusti ihmisiä toimimaan, kannustan minä teitä toimimaan. Älkää kuitenkaan sortuko pahuuden tielle; älkää sortuko halveksuntaan tai painostukseen, saati väkivaltaan. Pysykää sen yläpuolella ja keskustelkaa asioista. Ottakaa asioihin rohkeasti kantaa ja muodostakaa asioista oma mielipiteenne – ja kunnioittakaa muiden oikeutta siihen samaan sananvapauteen mikä teilläkin on.
Verkkomedia
Victor A. Lausas
info@verkkomedia.org
Muutos 17.2.2024: Muokattu artikkelin kuvaa.
Viitteet
1. https://who.is/whois/verkkomedia.org
2. https://web.archive.org/web/20200821212544/https://www.facebook.com/UusiMVLehti/
3. https://web.archive.org/web/20110522051908/http://www.verkkomedia.org/news.asp?mode=4
4. https://twitter.com/VERKKOMEDIAorg
5. https://web.archive.org/web/20150723034731/http:/www.verkkomedia.org/news.asp?mode=1&id=13710
6. https://twitter.com/PitchNordMag
7. https://yle.fi/aihe/s/yleisradio/ylen-hallintoneuvosto
8. https://yle.fi/aihe/s/yleisradio/yleisradio-oyn-yhtiojarjestys
9. https://stt.fi/omistajat/
10. https://fi.wikipedia.org/wiki/Propagandamalli
