Lisää

    Päihtyneet kuskit työllistivät Hämeessä

    Liikenteestä tavattiin jälleen useita päihtyneitä kuljettajia, joista suurinta osaa epäiltiin huumeiden vaikutuksen alaisena ajamisesta.

    World News Network

    Hämeen poliisilla oli vuorokauden aikana noin 250 tehtävää. Poliisin suojiin päätyi 10 henkilöä.

    Tiistaina kello 09.10 aikaan havaitsi partio Hämeenlinnassa Pälkäneentiellä henkilöauton, jonka kuskin ajokunto päätettiin tarkastaa. Autoa kuljettanut mies puhalsi nollat poliisin seulonta-alkometriin, mutta kieltäytyi huumausainepikatestistä. Mies esitti polisiille ajokortin, jonka kuva ei vastannut kuljettajaa. Poliisien rekistereistä saatiin selville miehen oikea henkilöllisyys ja samalla selvisi, että mies on ajokiellossa ja ajokielto on annettu huumaantuneena ajamisesta. 25-vuotias autoa kuljettanut mies vietiin verikokeeseen ja asiasta kirjattiin rikosilmoitus nimikkeillä rattijuopumus, huumausaineen käyttörikos, kulkuneuvon kuljettaminen oikeudetta sekä väärän henkilötiedon antaminen.

    Tiistaina kello 09.30 aikaan jäi Lahdessa Vapaudenkadulla sijaitsevassa kauppakeskuksessa kiinni näpistyksestä 18-vuotias mies. Mies oli ottanut hyllystä noin 6 euron arvosta keksejä ja poistunut kassalinjan ohi maksamatta niitä. Vartijan puhuttaessa miestä, ei hän suostunut kertomaan henkilöllisyyttään. Vartijan ottaessa miehestä kiinni, alkoi mies laittamaan voimakkaasti vastaan, jonka takia vartija joutui raudoittamaan miehen. Poliisi kuljetti valmiiksi paketoidun pahapäisen miehen kiinniotettuna poliisilaitokselle. Mies on jäänyt viimeisen vuoden aikana kiinni omaisuusrikoksista 14 kertaa.

    Kello 10.20 aikaan partio pysäytti Riihimäellä Kormuntiellä ulkomaan rekisterikilvissä olevan henkilöauton tarkastusta varten. Pysäytyksen yhteydessä selvisi, että autoon oli kiinnitettynä siihen kuulumattomat rekisterikilvet. Autossa olisi kuulunut olla suomalaiset rekisterikilvet. Samalla selvisi, että autoa kuljettaneella 47-vuotiaalla miehellä ei ollut ajo-oikeutta. Mies puhalsi seulonta-alkometriin nollat, mutta huumausainepikatesti osoitti miehen käyttäneen huumeita. Mies kuljetettiin verikokeisiin asian varmistamiseksi.

    Kello 11.10 aikaan partio pysäytti Lahdessa VT4.lla pakettiauton tarkastusta varten. Autoa kuljettanut 28-vuotias mies puhalsi nollat seulonta-alkometriin, mutta huumausainepikatesti osoitti miehen käyttäneen huumeita. Autoon suoritettiin paikanetsintä, jossa löytyi pieni määrä huumaavia lääkeaineita, johon miehellä ei ollut esittää reseptejä. Mies kuljetettiin verikokeeseen.

    Kello 11.35 aikaan partio pysäytti Lopella Vähikkäläntiellä henkilöauton tarkastusta varten. Autoa kuljettanut 72-vuotias mies puhalsi polisiin seulonta-alkometriin rattijuopumuksen ylittävän tuloksen. Mies kuljetettiin tarkkuusalkometrikokeeseen, joka varmisti epäilyn.

    Kello 14.00 aikaan sai poliisi ilmoituksen mahdollisesta rattijuoposta Lahdessa Renkomäessä sijaitsevan kauppakeskuksen pihassa. Ilmoittajan mukaan auto on juuri lähdössä liikenteeseen. Partion tullessa paikalle, oli kuljettaja siirtänyt autoa pienen matkan. Kuljettajaksi selvisi 21-vuotias ajo-oikeudeton mies. Mies puhalsi seulonta-alkometriin nollat, eikä suostunut huumausainepikatestiin. Mies on jäänyt viimeisen vuoden aikana kiinni kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta 26 kertaa ja lähes jokaiseen kiinnijäämiseen on liittynyt myös huumausaineet. Miehen entisyyden perusteella, hänet kuljetettiin verikokeisiin.

    Kello 14.25 aikaan partio pysäytti Hausjärvellä Hikiäntiellä henkilöauton.. Autoa kuljettanut 32-vuotias mies puhalsi nollat seulonta-alkometriin, mutta huumausainepikatesti osoitti miehen käyttäneen huumeita. Mies kuljetettiin verikokeeseen asian varmistamiseksi.

    Kello 23.00 aikaan poliisi pysäytti Lahdessa Svinhufvudinkadulla henkilöauton tarkastusta varten. Autoa kuljetti polisiille tuttu ajo-oikeudeton 44-vuotias mies. Mies puhalsi nollat seulonta-alkometriin, mutta huumausainepikatesti osoitti miehen käyttäneen huumeita. Mies on jäänyt viimeisen vuoden aikana kiinni kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta yhdeksän kertaa. Mies kuljetettiin verikokeeseen.

    Uusimmat

    Sananvapaus on Ihmisoikeus - Vastusta kaikkia yrityksiä rajoittaa sitä.
    Hyvää uutiskesää! - verkkomedia.org

    Enemmän luettavaa