Lisää

    Vappuaaton vietto sujui Helsingissä pääosin rauhallisesti

    Kokonaisuutena vappuaaton juhlinta sujui Helsingissä rauhallisesti. Poliisi tyhjensi Kaivopuiston illan aikana.

    Sananvapaus on Ihmisoikeus - Vastusta kaikkia yrityksiä rajoittaa sitä.

    Lue taustaa: Poliisi tyhjensi Helsingin Kaivopuiston Vapun juhlijoista

    Juhlintaan ja Mantan lakitukseen Kansalaistorilla osallistui arvion mukaan jopa 50 000 ihmistä. Juhlinta kansalaistorilla sujui rauhallisissa merkeissä.

    Illan aikana vapun vietto siirtyi puistoihin eri puolille Helsinkiä. Poliisi päätti tyhjentää Kaivopuiston noin. klo 23 illalla yleisen järjestyksen ja turvallisuuden ylläpitämiseksi, sekä rikoksilta ja häiriöiltä suojaamiseksi. Päätökseen vaikutti se, että illan aikana järjestyshäiriöiden määrä sekä pahoinpitelyt puistossa lisääntyivät. Lisäksi ilotulitteita käytettiin ihmisjoukon keskellä. Poliisi sai myös puiston tyhjennyksen ohessa ilmoituksia ryöstöistä ja niiden yrityksistä.

    Vappuaaton juhlintaan liittyen kirjattiin kuusi rikosilmoitusta. Poliisi esti illan aikana useita pahoinpitelyitä. Poliisilain perusteella tehtyjä kiinniottoja oli 11. Partiot hävittivät illan aikana yli kaksisataa litraa alkoholijuomia sekä kirjasivat lastensuojeluilmoituksia.

    Poliisi jatkaa vapun vieton turvaamista myös vappupäivänä.

    Uusimmat

    World News Network
    Hyvää uutiskesää! - verkkomedia.org

    Aiheisiin liittyviä uutisia