Lisää

    Häiriökäyttäytymisiä, itsetuhoisia ja liikennetehtäviä

    Häiriökäyttäytymiset, itsetuhoiset ja erilaiset liikenteestä johtuneet tehtävät työllistivät poliisia Itä-Uudellamaalla viime viikolla. Lisäksi poliisi haluaa muistuttaa, että se valvoo maanteillä tapahtuvan liikenteen lisäksi myös vesiliikennettä.

    Sananvapaus on Ihmisoikeus - Vastusta kaikkia yrityksiä rajoittaa sitä.

    Häiriökäyttäytyminen näkyi poliisille välitetyissä tehtävissä

    Viime viikolla Itä-Uudenmaan poliisilaitoksen alueella hoidettiin 1910 erilaista poliisitehtävää. Kiireet painottuivat tuttuun tapaan viikonloppuun, jolloin tehtäviä hoidettiin reilut 700. 

    – Poliisia työllisti erityisesti häiriökäyttäytymiset sekä itsetuhoiset henkilöt, tulipalo, erilaiset tarkastustehtävät ja liikenteestä aiheutuneet tehtävät. Myös kiinniottoja tehtiin paljon, kertoo komisario Harri Vihola.

    – Tehtävissä näkyi myös väkivalta. Eriasteisia väkivaltaan tai tappelunnujakoihin liittyviä tehtäviä välitettiin partioille 76. Näistä 43 tapahtui yksityisellä paikalla, eli ihmisten kodeissa ja 33 yleisellä paikalla, Vihola jatkaa.

    Päihtymys näkyi niin katukuvassa kuin liikenteessä. Viikon aikana poliisi tavoitti ratin takaa yhteensä 32 päihtynyttä kuljettajaa.

    Poliisi tutkii Hyvinkäällä tapahtunutta törkeää varkautta

    Itä-Uudenmaan poliisissa on tutkittavana tapaus, missä Hyvinkäällä Uudenkyläntiellä sijaitsevasta rakennustyömaahallista anastettiin 17.5. perjantaiyönä kolmelta eri toimijalta erilaisia työkoneita, akkuja, kuparikeloja ja muuta omaisuutta noin 25 000 – 30 000 euron arvosta. 

    – Tapahtunutta tutkitaan poliisissa törkeänä varkautena. Epäillyn tekijän henkilöllisyys ei ole tiedossamme, mutta teemme tapahtumapaikalla teknistä tutkintaa ja tutkimme alueen valvontakameroiden tallenteita epäillyn tekijän henkilöllisyyden selvittämiseksi, kertoo rikosylikomisario Anssi Murto

    Veneilykausi startannut – poliisi valvoo myös vesiliikennettä

    Veneilykausi on nyt lämpenevien kelien myötä startannut täydellä teholla. Poliisi muistuttaa, että se valvoo maanteillä tapahtuvan liikenteen lisäksi myös vesiliikennettä.

    Veneilykauden alussa on hyvä huolehtia veneen asianmukaiset varusteet, kuten pelastusliivit ja sammuttimet kuntoon. Myös vesiliikennettä koskevat väistämissäännöt on hyvä kerrata. Tilastojen mukaan yli 90% vesiliikenteen onnettomuuksista tapahtuu huviveneilijöille. Keskeisiä syitä ovat alukseen tullut vaurio ja karilleajo.

    Törkeä tuhotyö Vantaalla – asunto paloi asuinkelvottomaksi

    Itä-Uudenmaan poliisi tutkii 18.5. varhain lauantaiaamuna tapahtunutta tulipaloa, missä naisen epäillään sytyttäneen Vantaan Varistossa sijaitsevan asunnon tahallisesti tuleen. 

    – Epäilty tavoitettiin paikan päältä ja hänet otettiin kiinni rikoksesta epäiltynä. Epäillyn kertoman mukaan tekoa oli edeltänyt riita asunnon haltijan kanssa, joka oli poistunut asunnosta hieman aiemmin, kertoo rikoskomisario Asko Sartanen.

    – Kyseisessä rakennuksessa on kuusi asuntoa, joista yksi paloi asuinkelvottomaksi. Yhteen asuntoon aiheutui savuvahinkoja ja kahteen muuhun asuntoon vesivahinkoja, Sartanen jatkaa.

    Toistuvasti maahantulokieltoa rikkonut mies vangittiin

    Poliisi otti sunnuntain 12.5. kiinni miehen, jolle oli määrätty kansallinen maahantulokielto Suomeen. Mies tavattiin Vantaalla poliisitehtävän yhteydessä.

    – Mies oli rikkonut hänelle määrättyä maahantulokieltoa tätä ennen jo lukuisia kertoja aiemmin. Tällä kertaa poliisi esitti miestä vangittavaksi. Hänet vangittiin Itä-Uudenmaan käräjäoikeudessa keskiviikkona 15.5., kertoo rikostarkastaja Krista Vallila.

    Kovia nopeuksia, rattijuopumuksia sekä kortittomia kuljettajia

    Viime viikko ei liikenteestä mitattujen kovien ylinopeuksien osalta tehnyt poikkeusta edellisistä viikoista Itä-Uudellamaalla.

    – Poliisi otti kiinni liikenteestä reilut parikymmentä kuljettajaa, joiden epäillään syyllistyneen törkeään liikenneturvallisuuden vaarantamiseen tai vakavaan piittaamattomuuteen liikenneturvallisuutta kohtaan. Näistä osalla kuljettajista ylinopeus oli sen verran kovaa luokkaa, että poliisi määräsi heidät väliaikaiseen ajokieltoon, sanoo ylikomisario Timo Leppälä.

    – Liikenteestä jäi poliisin haaviin myös useita päihtyneitä kuljettajia, viritettyjä mopoja sekä 24 ilman ajo-oikeudetta ajanutta kuljettajaa, Leppälä kertoo.

    Poliisi tapasi nuorisovaltuuston edustajia

    Itä-Uudenmaan poliisilaitoksen johto sekä poliisilaitoksen ennalta estävän toiminnan yksikkö tapasi 17.5. perjantaina poliisilaitoksen alueen nuorisovaltuuston edustajia. 

    – Nuorisovaltuutettujen sanoma meidän suuntaan oli se, että nuoret pitävät erittäin tärkeänä sitä, että poliisi kohtaa heitä arjessa ihan tavallisissa tilanteissa, kertoo poliisipäällikkö Ilkka Koskimäki.

    –  Poliisin puolelta esitimme tilaisuudessa, miten poliisilaitos toimii yhdessä sidosryhmien kanssa torjuakseen nuoriso- ja jengirikollisutta, Koskimäki jatkaa.

    Uusimmat

    World News Network
    Hyvää uutiskesää! - verkkomedia.org

    Aiheisiin liittyviä uutisia