Lisää

    Puukotus Oulun Meri-Toppilassa, yksi kuollut, epäilty vangittu

    Torstaina 13. kesäkuuta illalla Oulussa Meri-Toppilassa kuoli täysi-ikäinen mies. Poliisi tutkii puukotusta tappona.

    Sananvapaus on Ihmisoikeus - Vastusta kaikkia yrityksiä rajoittaa sitä.

    Poliisi on tutkinut torstaina 13. kesäkuuta Meri-Toppilassa tapahtunutta epäiltyä henkirikosta. Se tutkii puukotusta tappona ja on ottanut vuonna 1996 syntyneen miehen ja vuonna 1987 syntyneen naisen kiinni teosta epäiltynä. Samaan asiakokonaisuuteen poliisi otti kiinni myös toisen täysi-ikäisen miehen, mutta häntä ei epäillä taposta. Poliisi kuulustelee, tekee paikkatutkintaa tapahtumapaikalla sekä kerää ja analysoi teknistä näyttöä.

    Poliisilla on henkilön kiinnioton jälkeen kolme vuorokautta aikaa selvittää tapahtumien kulkua ja syyllisyyskysymyksiä, jonka jälkeen sen on tehtävä päätös, ketä tai keitä se tulee esittämään käräjäoikeudelle vangittavaksi.

    Poliisi epäilee yhtä henkilöä Meri-Toppilan puukotuksesta

    Oulun Meri-Toppilassa tapahtuneen puukotuksen uhrina kuoli oululainen mies. Maanantaina 17. kesäkuuta Oulun käräjäoikeus vangitsi taposta todennäköisin syin epäiltynä vuonna 1996 syntyneen miehen.

    Kaksi muuta kiinniotettua, mies ja nainen, on vapautettu. Heitä epäillään tässä vaiheessa huumausainerikoksesta.

    Poliisi epäilee puukotuksen motiivin liittyvän huumausaineisiin.

    Uusimmat

    World News Network
    Hyvää uutiskesää! - verkkomedia.org

    Aiheisiin liittyviä uutisia