Hätäkeskus sai ilmoituksen väkivallanteosta 14.11.2023 kello 00.50. Soittaja oli naapuri, joka kuuli asunnosta huolta herättäviä ääniä.
Epäilty ja uhri olivat poliisin tietojen mukaan olleet aikaisemmin pariskunta. Asunnossa oli tapahtumahetkellä heidän lisäkseen myös muita perheenjäseniä. Poliisin tietojen mukaan perheenjäseniin ei kohdistunut väkivallan uhkaa.
– Tapauksen rikosnimike muuttui taposta murhaksi, koska teossa oli erityiseen raakuuteen ja vakaaseen harkintaan liittyviä elementtejä. Poliisi teki runsaasti omia toimenpiteitä tapahtumien kulun selvittämiseksi. Esimerkiksi tekotapaa ei ole kuitenkaan prosessin tässä vaiheessa mahdollista avata julkisuuteen, sanoo tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Päivi Hokkinen.
Epäilty on ollut tutkintavankeudessa marraskuun 2023 puolivälistä lähtien.
– Epäilty oli kuulusteluissa yhteistyökykyinen ja avasi omasta näkökulmastaan tapahtumien kulkua, kertoo tutkinnanjohtaja Hokkinen.
Poliisi oli käynyt tapahtuma-asunnossa myös aiemmin, mutta kyseessä ei ollut väkivaltaan liittyvä tehtävä.
Poliisi ei voi kertoa tapauksesta tässä vaiheessa enempää, koska rikosasiaa esitetään käsiteltäväksi tuomioistuimessa yleisön läsnä olematta.